Koitatteko koskaan googlata tai etsiä facebookista entistä ystäväänne? Sellaista ennen kovin läheistä ihmistä, joka jo vuosikymmenet sitten on jäänyt syystä tai toisesta pois elämästänne? Näettekö heistä joskus unta, jossa tapaatte ja alatte ystävyytenne alusta? Minä etsin ja näen uniakin. Kaipaan niitäkin ystäviä, joiden kanssa on tullut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Haluaisin kuulla kuinka heillä menee, ja ovatko he koskaan muistelleet hauskoja aikojamme.
Lapsena jouduin hyvästelemään ystäviä melkein vuosittain, kun perheemme muutti paikkakuntaa. Parhaiden ystävien luona kyläilin muutettuammekin, hekin meillä. Sitten ystävyys muuttui kirjeiden lähettelyksi, kunnes lopahti kokonaan. Sain tietenkin tilalle uusia ystäviä läheltä, mutten koskaan unohtanut entisiäkään, he roikkuvat edelleen jossain ajatusteni reunoilla. Olen lähetellyt joitakin kirjeitä vanhoihin osoitteisiin, mutta posti on palauttanut ne takaisin minulle. Mietin usein miten elämä olisi erilaista, jos emme olisikaan muuttaneet. En ole ollut yhdessäkään luokkakokouksessa, jälkeni ovat varmasti vanhoilta kavereilta kadonneet. Tyttöjen sukunimi tuppaa muuttumaan, osa lähtee ulkomaille, harva asuu enää samassa kaupungissa kuin ennen.
Välillä suren juurettomuuttani. Kadehdin ihmisiä, joilla on edelleen sukupolvien ketjussa kulkeneet kotitalot ja mökit, maata jossain, joka tuntuu omalta, lapsuusajan ystäviä. Toisaalta olen sopeutunut kulkuriksikin, teen kotini helposti minne vain, ja luon uusia yhteyksiä. Huomaan silti välillä muistelevani kadonneita ystäviä, melankolinen puoleni kiipeää nostalgian harteille. Kaikki tuntuu olleen niin ihmeellisen hyvin joskus ennen. Vaikka mikäpä minulla on ollessa tänäkään päivänä.
Sen voin todeta rauhallisena, että jokaisesta ystävästä muistan vain parhaat puolet. Jos välillemme tulikin kitkaa, on sellaiset unohdettu. Voisin pyytää joka ainoan kahville juttelemaan, ilman muruakaan hampaan kolossa.Tunnen jokaisen olleen oikeassa kohdassa elämää hyvänä seurana, jakaneen kanssani ainutlaatuisia kokemuksia ja keskusteluja. He ovat jääneet ruokkimaan mielikuvitustani, lainanneet epäilemättä joillekin kirjoittamilleni hahmoille ominaisuuksiaan. Niin monessa paikassa asuttuani voin rehellisesti sanoa, että ystäviä on ollut vuosien varrella todella paljon. Minua ei ole yhdessäkään koulussa kiusattu, enkä itse ole kiusannut ketään. Lukioikäisenä ystäväni olivat eri ikäisten kirjava joukko, useammassa yleishyödyllisessä yhdistyksessä vaikuttaneita ihmisiä, heteroita, homoja ja lesboja, itseään etsiviä, monenkirjavia uskonnollisia tai ateistisia ajatuksia omaavia.
Rakastan läheisiä ihmisiäni, hengenheimolaisiani, joiden kanssa voimme olla asioista eri mieltäkin. On ihan parasta, kun tulee puolin ja toisin hyväksytyksi ja luottamuksen arvoiseksi. En vaihtaisi mihinkään kunnollista, avointa ajatusten vaihtoa uusien ja vanhojen ystävien kanssa. Joukkoon mahtuu aina lisää, siksi eksyn joskus katselemaan menneisiinkin. Olisiko kadonneista ystävistäkin voinut tulla tärkeitä ja läheisiä, pitkiä ystävyyksiä? Siihen on vaikea löytää vastausta, mutta voin sentään tavata heitä unissa. Ehkä joskus tunnistamme toisemme jossain uudessa paikassa, kapsahdamme toistemme kaulaan, ja muistelemme yhdessä pois painuneita aikoja. Sekin ovi jääköön auki, kun menemme eteenpäin nykyisten ystävien kanssa. Välillä käyn, turha sitä on kieltääkään, kuitenkin kurkkimassa kadonneita, josko heistä löytyisi joku johtolanka jota seurata.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 