Mieti hetki miltä tuntuisi, jos sinun kotikaupungissasi poliisi kertoisi ihmisen saaneen sairaskohtauksen kadulla ja kuolleen siihen. Entä jos seuraavaksi kaksi nuorta näyttäisikin videolta, että todellisuudessa poliisi tukehdutti kuoliaaksi tämän saman ihmisen. Ei mitään sairaskohtausta, vaan viimeiseen asti apua anova ihminen, poliisin polvi niskassa. Vähän ajan päästä poliisi ampuisi 13-vuotiaan nuoren kadulle, ja yhden ihmisen autoonsa. Kummallakaan ammutulla ei ollut asetta, tai aikomustakaan satuttaa ketään. Olisiko sinulla turvallinen olo?
George Floydin tappaminen on vain pisara meressä. Väkivalta tuntuu ryömivän esiin joka mediasta. Ihonvärillä on hyvin usein iso osuus tapahtumissa, eikä niin päin kuin edelleen osa valkoihoisista tuntuu ajattelevan. Niin kuin länkkäreissä lahdattiin intiaaneja, siirtomaaherrat tapattivat orjia, tummaihoiset mielletään liian usein lähtökohtaisesti rikollisiksi, ja liipaisinsormi on nopea. Ennakkoluuloisuus ja syrjiminen ovat kansantauti, josta emme näy paranevan, eikä “rokotetta” tähän vihoviimeiseen vihulaiseen olla kiirehtimässä vieläkään. Mielenosoituksia on, lakeja koitetaan muuttaa, mutta rattaat ovat raskaita, päätökset toivottoman hitaita ja byrokratian tahmeuteen tarttuvia.
Väkivaltaan törmää jo pienten lasten ohjelmissa, puhumattakaan joistakin tietokonepeleistä, joissa tapetaan porukkaa urakalla. Välinpitämättömien vanhempien asenne tarttuu jälkikasvuun, ja väkivaltaa harjoittavat aikuiset antavat mallin pienille. Maassa jossa aseita on kaikilla, tämä on ennakkoluulojen ja rasistisen asenteen kanssa hengenvaarallinen yhtälö. Venäjä on tankkeineen ja sotilaineen Ukrainan rajalla, muu maailma pidättää hengitystä. Kun “rauhanturvaajatkin” ovat aseistettuja vieraan maan kansalaisia univormuissaan, mitä oikeasti voimme odottaa ihmiskunnalta? Minulla ainakin alkaa usko loppua. Jotkut tekevät aseilla ja sairailla asenteilla niin isoa voittoa, että politiikkakin on kuviossa vain palvelijan roolissa.
Minua ei ole koskaan uhattu aseella, ei lyöty, tai vangittu. Minua on sen sijaan uhkailtu ja epäilty rikoksista. Minua on pidetty tummien silmieni, hiusteni, ja päivettyneen ihoni vuoksi silloin tällöin romaanina tai maahanmuuttajana. Tiedän miltä tuntuu kun perään huudetaan “Mee kotiis vitun mutiainen!” ja “Ois paras mennä takas sinne mistä oot tullu!” Minua on poliisi epäillyt kioskiryöstöstä ja koulukaverin kenkien tuhoamisesta. Olen kerran hakenut tilaamaani ja maksamaani uutta pyörää Hobby Hallin takaovelta, ja jäänyt ilman. Minua ei uskottu pyörän omistajaksi, olisi pitänyt näyttää ajokorttia. Jouduin hakemaan sen kotoa, mutta mitään anteeksipyyntöä oli turha odottaa. Myyjä katsoi minua edelleen alakanttiin nyrpeänä, tokaisi vain että “Mä aattelin vaan, jos oot mustalainen.”
Yritän katsella keväistä säätä positiivisin odotuksin. Vaikka mietin kesän lämpimintä päivää uintiretkineen ja mansikoineen, taka-alalla väijyy varjo. Jossain juuri nyt lyödään, kidutetaan ja ammutaan ihmisiä, vaikka yksikin lyönti on liikaa. Yksi ainoa tälli päähän, tai potku selkään, voi vammauttaa lopuksi ikää. Jokainen luoti joka tappaa, jättää läheisiin kivun, jota ei voi parantaa. Rasistinen loukkaus jää avohaavaksi sieluun vuotamaan. Voisiko joku keksiä “rokotteen” rasismiin ja väkivaltaan? Please, anyone?
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 