Ystävien keskellä

Hän oli sellainen, joka soitti hädissään, ja kyseli neuvoja. Kun olit tunnin keksinyt keinoja hänen pulmiinsa, hän jäi arpomaan vielä jonkun kolmannen mielipidettä. Tuskin hän päätti koko asiaa, taaskaan, vaan soitti jonkun ajan kuluttua uudelleen, yhä samanlaisissa ongelmissa. Puhelun jälkeen olosi oli väsynyt ja ryöstetty, arvotonkin.

Sitten oli tämä, joka ilmoitti itsestään aina kun oli onnensa kukkuloilla. Intoilit hänen mukanaan, kuuntelit ja myötäilit, kyllä hänen elämänsä olikin hyvällä mallilla. Kun hän oli ammentanut kaiken eteesi, hän poistui tilanteesta. Huomasit ettei hän kysynyt tälläkään kertaa mitään omasta elämästäsi, etkä saanut luontevaa suunvuoroa.

Oli myös hän, jolta sait hyviä ohjeita ja mielipiteitä, ja jolle saatoit vuorostasi tarjota apua. Mutta hän ei ottanut koskaan itse yhteyttä, sinä olit aina aloitteentekijä. Siitä jäi tunne, että toista ei oikeasti kiinnostanut olla yhteydessä, mutta koska ilmoittelit itsestäsi ja kyselit kuulumisia, hän vastasi ehkä velvollisuudesta.

Onneksi tunsit myös heidät, joiden kanssa jakaminen oli  tasaveroista, kuten yhteydenottokin. Puheenaiheet vaihtuivat luontevasti vuoroin kummankin elämään liittyen, ja jaoitte paljon. Tapasitte molempien luona, ja luotitte toistenne pitävän asiat itsellään. Kun jotain tapahtui, mietitte miten mukava jakaa tämäkin hänen kanssaan. Jos hänellä oli vaikeaa, koitit ottaa osaa ja auttaa. Ja mikä oli myös tosi tärkeää, osasitte molemmat iloita toistenne saavutuksista ja hyvästä olosta. Joskus ette tavanneet pitkään aikaan, mutta kun taas näitte, kaikki loksahti itsestään hyvään ja tuttuun asentoon samantien, kuin aikaa ei olisi välissä ollutkaan.

Ystävänsä voi valita, sen opin oikeastaan vasta lähempänä kolmekymppisiäni. Siihen asti koitin pitää yllä kaikenlaisia ystävyyssuhteita, tekohengittämällä ja uupumallakin. En tunnistanut kenen seurassa voin huonosti, kunhan itse yritin antaa parastani. Erehdyin rooliin, jossa olin useimmiten kuuntelevana korvana ja tukipilarina, ymmärtäjänä ja tsemppaajana, jolla ei ollut huolia itsellään. Kunnes yksi uusi ystävä toimi erilailla, näki lävitseni, ja halusi ottaa selvää minunkin huolistani. Tunsin heti miten olemukseni keveni, ystävyys syveni ja parani. Tajusin että joissakin ystävyyssuhteissa olin umpikujassa, ne kannatti lopettaa.

Nykyään olen tasapainossa erilaisten ystävien keskellä, ihan kuin järjestöaikaan 1990-luvulla. Elin vaihetta, jolloin ystäviä tuli ovista ja ikkunoista, ja jaoimme virtaa toisillemme, teimme maailmasta paremman paikan elää. Nytkin yhdellä on taitoja ja ymmärrystä yhteen asiaan, toisella pariin muuhun, kolmas on kaikkea mitä kuvitella saattaa, ja neljännen kanssa käyn syvällisimmät keskustelut. Olen ymmärtäväisempi erilaisia taipumuksia ja temperamentteja kohtaan. Jokaisella on puolensa, omat elämänsä ja kokemuksensa, joista ystävänä rikastun. Joillekin ennen kovin tärkeille ystäville on joutunut jättämään lopulliset hyvästit, osa on lipunut kauas, vaikka toivoi toisin. Mutta uusiakin ystäviä olen löytänyt, ja iloitsen heistä suuresti. 

Täydellinen yksinäisyys olisi tosi haastavaa ja pelottavaakin. Jos ketään ei kertakaikkiaan olisi jakamassa elämää edes viestien välityksellä. Siksi menin 2010 yksinäisen mummon ystäväksi SPR:n kautta, mutten arvannut kuinka ihanan sielunsiskon tuosta päälle 90-vuotiaasta Impistäkin sain pariksi vuodeksi. Hän opetti minulle huomaamattaan elämäntaitoja ja asennetta, jolla pärjää vaikeuksissa, ja osaa arvostaa hyviä hetkiä. Kun hän yllättäin kuoli (olin viimeinen hänet elossa nähnyt), surin pitkään. Hänen ystävänsä olivat jo menneet tuonpuoleiseen, eikä kuuskymppisiä lapsia tai lapsenlapsia näkynyt kuin harvoin. Mielellään hän muistelikin niitä vuosiaan, jolloin ympärillä oli vielä perhettä ja ystäviä, touhua ja turinaa.

Me kaikki olemme täällä vain käymässä, joten meinaan elää hetkissä. Pimeänäkin päivänä, kolean ja märän taivaan alla lämmittää ja valaisee, kun voi puhua tai kirjoittaa toiselle, joka ymmärtää ja kuuntelee, vastaa ja antaa ajateltavaa. On ilo sytyttää kynttilä ja keittää teetä tai kahvia toiselle, jonka kanssa jakaa ajatuksia. Ei ihme miksi lapsina keräsimme ystäväkirjoihin ja runovihkoihin mietteitä toisiltamme, olimme jo tärkeän äärellä. Kaivan nyt laatikosta yhden ystävävihkoni, ja muistelen rauhassa jo pois menneitä, kadonneita, ja yhä viereltäni löytyviä ystäviä. Huomenna minut onkin kutsuttu teelle laittamaan maailmaa järjestykseen, yhden sielunsiskon kanssa.

Advertisement