Taivas niin tummansininen
vain puut sitäkin mustemmat
aamuyön tunteina
kun muut nukkuvat.
Punnitsen menneitä vuosia
maalaan kuvia tulevasta
vaskoolini vedestä
seulon arvokkaimpia hippuja.
Etsin rohkeutta
itsevarmuutta
villin lapsuuteni aarretta.
Kuljen
kierrän
ravistelen
sokkona.
Törmään paksuun tammenrunkoon
painan otsan vasten puuta
jonka voima imeytyy minuun
ja muistan
tämä minä olin
vahva seikkailija.
Hengitän ääneti
pimeys on uusi valo
mustat rungot
kaikista kirkkaimmat.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 