Surua, murheita ja onnenmuruja

Makaan aamulla sohvalla työhuoneessa, pian kuolevan koirani maatessa sohvan alla. Eiliset itkuni ovat vekittäneet silmieni alle isot pussit, ja jo vauvana leikattu oikea silmäni vuotaa jatkuvasti kirvelevää vettä. Silmä ei kestä kirkasta valoa, eikä itkemistä. Saan myös herkästi päänsäryn kirkkaista valoista, jännityksestä, ja hormoonien heilahteluista. Eilisen särkylääkkeen perään otin nyt aamulla toisen. Vaivaa on myös vasemman korvani tinnutuksesta, vuosia kestäneestä häiritsevästä vaivasta, ja alati huononevasta kuulostani, sukuviasta. Epäilyttää tämä viisikymppistä hipova kroppakin, neljästä synnytyksestä venynyt vatsa, äidin nosteluista krooniseksi kivuksi muuttunut kylkivaiva, ja iho, jonka kimmoisuus on vain muisto. Omien vaivojen ja huokausten lisäksi kannan huolta kahden erityislapsen koulunkäynnistä. Tänä aamuna ajatukseni painavat tonneja.

Murheiden ja huolien sävyttämää elämää, tasapainoilua vaikeuksien murikoiden kanssa. Niin monia suruja ja pelkoja, ei vain omia, myös läheisten, jotka tarttuvat. Yhden ahdistusta, toisen paniikkikohtauksia, kolmannen rahahuolia, ja neljännen viimeisiä elinpäiviä. Tummia pilvimassoja harmaan taivaan peittona, ja silti tiedät, jossain sen takana paistaa aurinko. Mietit, jaksaako nousta ja kohdata päivän haasteita. Pääsisikö niitä karkuunkaan, pakkaamalla laukkunsa, ja lentämällä valoisaan Kreikkaan? Ai korona-aikana, ei todellakaan, karkumatkat ovat pannassa. Jännittää jo Turussa Prometheusleiriä vetäneen esikoisen seikkailu Helsingin kautta kotiin, tuleeko mukaan viruksia?

Käännän kylkeä ja katson aurinkoista puutarhaa ikkunan takana. Kesään mahtui paljon ihania päiviä, kauan toivottuja asioita toteutui, ja saimme tavata ikävöimiämme ihmisiä. Pääsimme taloon, joka tuntuu jo kodilta. Mutta kuopusta pelottaa nukkua yksin omassa huoneessa, ja jännittää uusi koulumatka. Minun pitäisi tilata polttopuuta huvenneiden tilalle, ja opetella hoitamaan puutarha talvikuntoon. On leikattava perennat maan tasaan, haravoitava kymmenien puiden lehdet, ja suojattava verkoilla jänisten hamuamat rungot. Pitää tilata lumiesteet katolle, ja pyytää putkimieskin käymään. On taluteltava koiravanhusta viimeisiä kertoja tutuilla kävelyteillä, hyväksyttävä hyvästit, jotka puskevat jatkuvasti kirveleviä kyyneliä.

Tasapainoilu onnen ohuella langalla vaatii tänään kaiken keskittymiseni. Siivilöin suruja ja murheita, nähdäkseni onnen tuokioita. Mietin julkaistavaa novellikokoelmaa, illalla lämmitettävää saunaa, viikon päästä koiraansa hyvästelemään saapuvaa Taikaa, mustikkamättäiltä säilömiäni talvivarastoja, tulevia sieniretkiä, ystävien kanssa jaettuja ajatuksia. Hyviä asioita pian ruskan kauniiksi maalaaman syksyn alussa. Silitän tuota laihakinttuista, pinkeävatsaista koiraani, ja hymyilen kyyneltenkin läpi. Sillä tämä on täyttä elämää, läsnäolon kallisarvoisia hetkiä, joiden kääntöpuolella on eräpäivänsä, meille jokaiselle, jonakin päivänä.