Ekoissa muistoissa me kuljetaan Kättärille äitii ja pikkuveljee katsoon. Aina samalla kohdalla parkissa oli kuorma-auto, jonka etupuskurissa istu haamunvalkea, makkaroista koottu michelinukko. Sä luit mulle iltasatuja, vierotit tutista ja yön mehupullosta.
Mä olin kolmannella kun korviin sattu yöllä kovaa, makasin kylppärin lämmitetyllä lattialla, mut sä hait mut takas sänkyyn ja hieroit korvaa kunnes nukahdin.
Se olit aina sä, kun huusit mulle, kun mokasin, tein tyhmii, tai en totellut. Kerran näytit vyötäkin, pelottelit selkäsaunalla, jota en koskaan saanut.
Sinä se kerroit tarinoitakin, näytit valokuvista jo kuolleet sukulaiset, ja jaksoit selittää politiikkaa kuin aikuiselle. Sä veit mut kattomaan teatteriesityksiä, kun ite kirjotit niistä arvosteluja sanomalehteen. Otit mukaan tapaamaan poliitikkoja, kuskasit kirjastoon ja uimahalliin, muttet ratsastamaan, jazz-tanssiin, tai kavereille. Ostit pyörän alle tai annoit bussilippuja, kehotit etsimään itse perille.
Jos kokeista tuli paska numero, sanoit että yritit varmaan parhaas. Et ikinä maksanu numeroista, lyhyesti kehuit, että hienosti meni. Kun mua otti asiat aivoon, riitannuin sun kanssa, meillä leiskahti tuliset temperamentit yhteen. Sä olit aikuinen, väistit, lähit rauhottumaan kävelylle. Sanottua tuli pahastikin, mut et antanu auringon laskea vihan ylle.
Kun riideltiin oikein kunnolla, vedin sut unessa pulkalla auton alle. Se tuntu ihan tapolta, morkkis oli kamala. Sillä siinä miten me kalisutettiin miekkoja yhteen, me kans itkettiin. Sä oot aina ollu herkkä ja rohkea näyttämään sen.
Sä tuit äitii, kun se sairastu ja jäi pois töistä, vaikka sen äiti ja veli painosti sitä takas duuniin. Sä kaveerasit Vaaralan ainoan muslimin kans, pyysit sen jalkapallojoukkueeseesi, tutustutit meihinkin. Sä tuut toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, ja varsinkin koirien. Mä haluun olla samanlainen. Sä kuuluit Suomi-Neuvostoliitto-seuraan, ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraan vieläkin. Opetit lukemaan hyviä kirjoja ja useita sanomalehtii.
Sä toivoit musta diplomaattii, mut mulla oli ihan eri suunnitelmat. Olin yhdistysaktiivi, sun mielestä liiankin radikaali. Ajelin sun ladanivallas lukioon, bändi-iltoihin ja vapaaehtoistöihin. Urputit auton likaamisesta kirppiskamoin, mut huolitpa niistä vaatteita ja tavaroita itelleskin.
Mä lähdin yliopistoon sun jälkiäs seuraamaan, folkloristiikkaa oppimaan. Löysin sun torjutun käsikirjoituksen lipastosta, kun itsekin jo kirjoitin. Löysit soittamisen ja kirjoittamisen uudestaan, kun kokosit ittes äidin kuoleman jälkeen. Kaikki on menny upeesti, ja uskon näin jatkuvan. Vaikka onkin rankkaa olla herkkä ja omapäinen. Mut faija hei, sä ja mä, me ollaan paljossa samanlaisii.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 