Kesäkissa

Otit airot, minä verkot,

soudit hiljaa, veteen jäi jälkeemme renkaat.

Ilma viileni nopeasti, horisonttiin painui auringon pää.

Menneen kesän naurusi kuulen,

vaikka luonto hiljaa on, 

kylmä saa lämpimän hengityksen höyryämään.

Suudelmas harvenee, kiihkeys vaihtuu vilunväristykseen.

Miksi kysyin taas, vaikka saman vastauksen aina saan.

Olet kesän lainaa, jätät syksyn tullen minut taa,

kesäkissan, kaipaamaan.

Yksin kylmän taivaan ja maan,

talven pakkaset ja pimeän koen,

sun kotis kaupungin valoissa on.

Kun kevät puut herättää,

kutsuu linnut etelästä kesään,

kuulet taas miten aallot laulaa ja tärskyt luodoille kohoaa.

Tahdot tulet sytyttää, valvoa hiillokseen,

painaa pääs savun tuoksuun, paitaani vanhaan, virttyneeseen.

Janoat järviveteen löylykuumana sukeltaa,

sileällä kalliolla soittaa kitaraa.

Silität mun selkää, pyyhit ikävöineen kyyneleet,

annat sormes mun sormien lomaan,

nukahdat laverille viereen.

Kannat lähdevettä sisään,

syöt marjat polun päällä roikkuneet, 

ladot kalat halsteriin,

niiden kyljet hopeiset kiiltelee.

Hypit rannan kivet, keikuttelet kuin västäräkki.

Olet kesän lainaa, jätät syksyn tullen minut taa,

kesäkissan, kaipaamaan.

Advertisement