Ulkona on jo pimeää, sama oksa joka aina tuulella hakkaa ikkunaa, tekee sen taas. Asunnon sisältä ei kuulu enää ääniä, äiti on varmaan nukahtanut. Sytytän pikkulampun peilin pieleen, ja katson taas aavistuksen kasvaneita rintojani. Otan sideharsorullan ja alan kiristää rintakehää ympäri, ja taas ympäri. Vasta kun olen tasainen, lopetan. Otan puntit ylös sängyn alta ja treenaan jokailtaisen sarjan. Käsivarsien jälkeen teen 150 vatsaa, sitten kyykkyjä ja punnerruksia.
Kun hiki virtaa kunnolla ja lihakset ovat suurimmillaan, voin hetken katsella itseäni rauhassa. Näytän paremmalta, oikealta, uuden alussa. Ajelen vielä jo epäsiistiksi kasvaneen siilini sileäksi. Suihkun lämpö alkaa nukuttaa, enkä enää välitä kurnivasta vatsasta, tai edes äidin lattialle jättämistä likaisista vaatteista.
En saakaan unta, kun mietin mitähän äiti on mennyt tilaamaan, kun ainakaan jääkaappiin ei ole ostettu mitään uutta. Siltä pitäisi katkaista netti. Olisi melkein parempi, jos se vain makaisi turtana, silloin ei tarvitsisi olla koko ajan varuillaan.
Herään siihen että äiti kolauttaa ikkunani auki, ja tuuli on kylmänä kimpussa. Siihen hän jää itsekin seisomaan, tuulisimpaan kohtaan lattialle, keskellä yötä.
- Äiti! Mee nukkumaan. Nyt on yö. Mä laitan ikkunan kii, tulee kylmä.
- Älä koske siihen, pitää tuulettaa. Ne kävi heittämässä mun huoneeseen jotain kaasua.
- Okei, sä voit tulla tähän viereen loppuyöks, jos haluat. Mut ikkuna meidän pitää sulkea, muuten palellutaan.
- No mee sä kattomaan. Että siellä ei oo enää ketään.
- Voin mä käydä, jos sä alat sit kans nukkumaan?
- Mee ny.
Laitan äidin makkariin valot, se on heitellyt tavaransa päin vaatekaappeja. Maljakko on rikki, lasinsiruja on pitkin mattoa. Nypin sirut vessan roskikseen, ja nostan kastuneen maton rappujen kaiteelle. On parempi olla mukana sen jutuissa, eikä sanoa vastaan. Muuten se alkaa vain inttää kahta kauheammin, eikä rauhoitu ollenkaan.
Haen äidin ja peittelen kylmät kädetkin paksun täkin alle. Hän sulkee silmänsä ja tuntuu rauhallisemmalta. Jään kuitenkin varmuuden vuoksi sängyn viereen odottamaan, ja kun hän jo kuorsaa, matelen melkein unessa omaan huoneeseeni. Riuhdon sideharsot irti rintojen päältä, että saan paremmin henkeä. Viimeinen sekava ajatus unen rajalla: jos vain äidin harhat olisivat jo lopussa.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 