Pipareita myö on Mirvan kans leivottu jo monta pellillistä. Netta kaulitti eilen ekat luumutortut. Kumpiakkii vein Airille lämpiminä. Kovin väsyneen olonen oli mummo. Joululauluja kuunteli telekkarista, kirkkokuoro niitä esitti, hyräili hilijaa mukana. En sitten tiiä, unohtiko se miut kokonaan, ei myö ainakaan juteltu.
Nyt mie makkaan sohvalla, kahvimuki ja pipareita pöyällä eessä. Naapurit on kumman hiljaa. Mieleen välkähtää viimeöinen uni, ihan outo. Siinä soi ovikello, mie menin avvaamaan, ja sissään astu Trumppi ja Putiini. Ne hais hevosilta. Trumpilla oli stetsoni päässä ja sikaria se tuprutti päin miun naamaa. Sen sian silmät tuijotti minnuu ilkeesti. Ukot asteli keittiöön, ku ois käyny siel aiemminnii. Putiini kaato kuppiin kahvia ja sano, iha suomeks, että sen äiti assuu samassa rapussa. No mie heti kysyin, että oisko se Haapasen Airi sitte. Mies kahto minnuu, ja sano että siitä ei saa kellekkään puhua, ees Airi ei tienny, että on sen äiti. Ja sit se tyrkkäs kahvikupin mulle, ja ukot lähti perätysten ovesta. Mänin kahtomaan ikkunasta, niillä oli hevoset pihalla. Trump vielä näytti miulle ikkunaan oikeella käellä pyssyä, peukalosta ja etu -ja keskisormesta mallattua. Vasemmalla se tottuneesti veti ohjaimista ja lönkytteli Putiini perässä mehtää kohti. Sinne ne katosivat, havupuijen taa.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 