Aikamatka

Istun illalla keittiössä ja havahdun kummalliseen tunteeseen. En saa heti kiinni mitä mieleen on nousemassa, mutta se tuntuu oudosti tutulta. Sitten ymmärrän, että seinäkello tokuttaa sekunteja samalla äänellä kuin mummin ja ukin luona Kuopiossa. Vietin siellä paljon aikaa lapsena, kahden huoneen ja keittiön asunnossa, Myllymäen pistetaloissa, kahdeksankerroksisissa. 

Kuudennen kerroksen parvekkeella minua huimasi, nojasinkin usein keittiön kylmään kiviseen ikkunalautaan, katselin Väinölänniemelle. Muistan edelleen huonekalut ja niiden paikat, varsinkin kapean keittiön, jonka puusohvassa usein nukuin. Keittiön kaapissa oli keksirasia, jossa mummi säilytti mariekeksejä, lakuja ja marianneja, pakastimessa vaniljajäätelöä, jolle sai mansikkasurvosta. Aamuisin sai valita ruislimppua tai karjalanpiirakoita, ruoaksi oli usein keitetyt perunat, silliä, kalakukkoa, sienisalaattia, puolukkasurvosta ja mummin bravuuria karjalanpaistia.

Ennen eskaria olin hoidossa Virtasen tädillä samassa kerroksessa. Hänellä oli neljä omaa lasta, minua vanhemmat Kirsi, Tiina, Anne ja Ari. Täti jakoi aamuyöllä sanomalehtiä ja hoiti minua päivällä, milloin mahtoi nukkua. Virtasilla oli hauskaa ja turvallista, pistetalojen pihoilla paljon leikkikavereita ja tulevia luokkalaisiani. Illalla pääsin kuumaan kylpyyn, jonne mummi puristi pullosta reilusti saippuavaahtoa. Kun sukelsi veden alle, kuuli toisten asuntojen ääniä putkia pitkin, pääsi jännittävään, erilaiseen todellisuuteen.

Jos kävin kauppa-asioilla tai hieroin mummin ja ukin selkää, sain pikkukolikoita palkaksi. Minun toivottiin kuuntelevan radiosta hartauksia, mutta niiltä livistin. Kävin kyllä pyhäkoulussa, koska siellä kerrottiin jännittäviä satuja. Kyselin usein mummilta ajoista Karjalassa, josta hän oli joutunut lähtemään jo nuorena. Ukin kotitalo Vesannollakin tuli tutuksi. Ukki vei veneellä saariin marjaan ja sieneen, soitti mandoliinia ja lauloi mieskuorossa, meille lapsenlapsillekin mielellään.

Mutta tuo kello ja sen tasainen ja tylsäkin nakutus. Pelkkä ääni vei takaisin Myllymäelle, jossa olen käynyt viimeksi kauan sitten. Jokin tässä illan rauhassa, levollisessa olossa, muistuttaa iltoja mummin ja ukin yökylässä. Kun en saa unta, kaikki on hyvin, mutta jokseenkin tylsää. Luulen että toisilla on menossa jotain jännempää. En osaa kunnolla arvostaa noita suloisen turvan hetkiä. Nyt osaan, ja ikävöidä, kaivata äitini vanhempia, siinä missä äitiäkin. Ajan verhon taa menneitä. Ja juuri nyt kiitän tästä muistosta ja ymmärryksestä. Minun on hyvä olla, oli silloin, ja on nyt.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s