Työkseen kirjoittaminen on erikoista, yksinäistä puuhaa. Se on sukellus saippuakuplan sisään, leijumista omassa kummallisessa, valoja ja varjoja heijastavassa maailmassa. Sinne harvoin kuulee arkielämän ääniä, tilan ottavat kuvitellut hahmot. Heissä on kyllä joskus hämmentävän paljon yhtäläisyyksiä arjesta tietämiini ihmisiin, mutta ei heitä silti saa samoihin nahkoihin. Joskus tutustun kuplassa niin erikoisiin tapauksiin, etten tiedä heille yhtään vastinetta oikeasta maailmasta. Ja arvatkaa mitä, seuraavaksi joku tuttuni ilmoittaa, että tyyppi on ihan kuin hän, tai hänen läheisensä.
Päässäni on tosiaan kaksi kaistaa, joka jollain tavalla selittää, miksi voin olla hajamielinen. Mies, joka alunperin yllytti minut uudestaan kirjoittamisen kimppuun, on sanonut, että välillä tuijotan tyhjyyteen, enkä tunnu ymmärtävän mitä minulle puhutaan. Tyhjyys vain sattuu olemaan täynnä, sielläkin joku selostaa samaan aikaan tärkeitä asioitaan, ja minua jännittää, muistanko kirjoittaa niitä ylös enää kohta. Rinnakkain arjen vierellä kulkee kuviteltu maailma, kulloisenkin päähenkilön ja sivuhenkilöiden havainnoimana. Lainaan vain heille silmäni, korvani ja tunteeni. Olisi siinä ruuhkassa joku muukin hajamielinen, veikkaan.
Kirjoittaessahan en tiedä yhtään, onko lauseissani mitään järkeä, tuleeko joku ymmärtämään, mitä yritän kertoa. Kun saan tarinan loppuun, annan sen luettavaksi parille raakalukijalle. Raakuutta nimittäin vaatii, että saa sanottua minulle suoraan, mikä jututussa ei toimi. Raakaa sen vastaanottaminenkin on, mutta tarpeellista. Joka kerta kiitän onneani, että joku viitsii lukea tarinoitani vielä tuossa alkuvaiheessa, kun ne muokkaantuvat lopulta ihan erilaisiksi. Ulkopuolisen tekemät havainnot ovat itselleni parasta herättelyä. Saan uudet tuoreet ajatukset, joilla lähestyä juonta ja rakennetta. Tarina paranee aina, kun sitä viilaa.
Aamuvarhain istun yksin koneella ja katson onko blogiani käynyt lukemassa kukaan. Joka kerta hämmästyn, kuten tänäänkin, 27 juttua on käyty lukemassa eilisen aikana. Ennätys huitelee jossain sadan korvilla vuorokaudessa, mutta jokainen käynti on minulle tärkeä. Niin kuin kirjailija-sivullakin, näen vain kävijämäärät, mutten tiedä keitä he ovat. 942 lukijaa on käynyt viimeisen 28 päivän aikana kirjailija-sivulla. Se kuulostaa paljolta, kun minulla on facebookin kavereina vain 80 ihmistä. Yksinäisen kirjoittamisen vastapainoksi on mahtavaa kuulla lukijoiden mielipiteitä, omia kokemuksia ja terveisiä. Ne tuntuvat parhaalta palkinnolta tehdystä työstä, keskustelut ja palautteet.
Jos kukaan ei lue, kirjoittaminen jää ilmaan. Vaikka kirjoittaessani katoan toiseen ulottuvuuteen, kaiken tarkoituksena on löytää yhteistä jaettavaa. Minä vain satun etsimään sitä erikoisista paikoista, koska sinne minua jokin houkuttelee. Yhtä ihania kuin nuo seikkailun hetket tarinoissa, ovat jakamisen hetket lukijoiden kanssa. Ne oivalluksen hetket, kun joku toinen näkee ja kuulee päähenkilöni ja sivuhenkilöni elävinä edessään. Se miten te heitä ymmärrätte, sitoo koko paketin yhteen kauniilla rusetillaan. Vasta silloin työni muuttuu lahjaksi, josta olen kauan nähnyt unta.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 