Oletetut on tipahtanut nyt tilanneille postiluukusta. Kirjoittaessahan olen yksin, joten kaikki palaute on arvokasta, teidän vuoronne, sana on vapaa. Koitan aina parantaa, joten antakaa tulla myös ehdotuksia. Aiemmistakin kirjoista saa puhua, vastaan edelleen jokaiselle palautetta antaneelle.
Eilen vastailin Outokummun Seudun toimittajan kysymyksiin Oletetuista. Tuli ihan pitkä keskustelu arvoista, politiikasta ja ihmisten tavasta katsoa toisiaan. Kiteytettynähän mun tarkoitus tällä kirjalla on avata katsetta, ajattelua ja puhettakin toisistamme. Toivoisin että käsite “normaali” olisi paljon laajempi kuin mitä se vielä on. “Tyypillinen” ja “keskiverto” ovat käytettyjä termejä, mutta niiden sisään eivät mahdu kaikki. Ja miten tylsä sellainen maailma olisikaan, kun vaihtelua ei olisi!
Minähän en tarinoillani voi määrittää ihmisiä sen enempää kuin kukaan muukaan. Voin tarjota hetkellisen heilautuksen, jolloin joku tuttu tilanne saattaa näyttää erilaiselta. Mökkeilijähän se on mökkeihin murtautujakin, lääkärikin voi sairastua, kuolemansairas olla eniten huolissaan siitä, joka jää elonsa painiin. Kaikilla nykynuorilla ei ole uusimpia hilavitkuttimia ja merkkivaatteita, joillakin on vuorokaudet läpeensä sänkyyn majoittunut, masentunut äiti, toisella kodin tavaraa ähkytäyteen hamstrannut isä.
Kuka on rikollinen? Sekin pappa joka omasta mielestään pelastaa huonosti hoidettuja viherkasveja yleisistä tiloista kotiinsa? Se tyttökö, joka nappaa toisen roskiin heittämän kassin uteliaisuuttaan? Miten uskallamme luottaa toiseen, solmia uusia ihmissuhteita, jos meitä on aiemmin kohdeltu väkivalloin?
Minä mietin varmasti monen mielestä kummallisia asioita. Kun mieltä häiritsee jokin ongelma, se on kuin roska simpukan kuorten välissä. Jos sitä ei saa pois, sen ympärille alkaa kertyä uutta materiaalia, sen kanssa pitää oppia elämään. Ei se katoa, se vain muuttaa muotoaan. Toisille se on yhä roska, joillekin se on muuttunut helmeksi.
Minulle tarinat ovat taloa tuulettava läpiveto. Yleensä ikkunat ja ovet ovat kiinni, pidämme lämmöstä ja turvasta. Välillä on hyvä vaihtaa ilmaa, tempautua alttiiksi uusille vaikutuksille.
Romaanin kirjoittaminen on heittäytymistä läpivedon matkaan, kantavan tuulen harjalle. Lyhyet novellit, no ne ovat keskustelun pätkä tai ajatuskupla, ilmavirrasta napattu. Sen pituisia ne.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 