Puhu vaan!

En ole kielipää, enkulla vielä ehkä tulisin toimeen, ruotsi olisi pään sisäistä hakuammuntaa koko ajan, ranskasta muistan vain sanoja sieltä täältä ja muutamia lauseita. Mutta heitä minut tänne Pohjois-Karjalan mummojen ja ukkojen joukkoon, alan vääntää samalla nuotilla luonnostaan. Itäinen murre on lapsuuteni rakkaus, ukkien ja mummien puhuma kotimaa. Mitä syvempi toisen murre on, sitä paremmin pääsen sen kyytiin. Voit tiputtaa minut myös Helsinkiin, siellä nuottini palaa nuoruuteni kieleen. Sinne tänne hyppää slangia, mie on mä ja kottoo on himast.

Joskus kun luen länsi-suomalaista kirjaa, jonka juoni tempaa hyvin mukaansa, ajatukseni vaihtavat murretta. Alan vaistomaisesti itsekin taivuttaa puhetta kirjan henkilöiden kanssa jutellakseni. Sama käy meänkielen kanssa. Ehkä se luonnistuu, koska olen aina kuunnellut tarinoita, kenen tahansa suusta ja päästä. Siksi opiskelin suullista perinnettäkin, kertominen on veressä. Jos tahtoo todella ymmärtää puhujaa, täytyy sukeltaa hänen taustaansa. Kieli jolla puhumme, ei ole vain ulosantia. Se on portti ihmisen sisään, olemisen lähteelle. Keneltä ammennamme ensimmäiset sanamme, missä ilmapiirissä lapsena keinumme, millaisen nuoruuden koemme? 

Muistan kun mummi joskus Helsingissä kuunteli nuorta kaupassa ja kääntyi hämmentyneenä puoleeni. “Mittee se sannoo?” Slangin koristamat lauseet menivät häneltä ohi, mummille pääkaupunki oli jo ulkomaita. Mutta niinpä on käynyt itsellenikin jo muutaman kerran. Ensin muutin Kuopiosta Mikkeliin, kolmannelle luokalle. Ensimmäisellä välitunnilla kysyin pesäpalloa pelaavilta luokkakavereilta “Piääsöökö pelliin?”. Näille savolainen nuotti oli jo liian heviä, nauroivat minulle kuorossa. Mutta piäsinhä mie sit kuitennii. Sama kävi käänteisesti pääkaupunkiseudulta Polvijärvelle muutettua. Soitin hammaslääkäriin saadakseni lasten oikomahoidon jatkumaan. “Ja oliko kojjeet?” kysyi ääni puhelimessa. Meni pitkä tovi että tajusin hänen kysyvän, onko meillä jo oikomiseen hammasraudat olemassa.

Paikan vaihto on terveellistä. Ei vain kehon fysiikalle ja sydämen terveydelle, vaan myös aivojen huljuttamiselle kirkkaissa, virtaavissa vesissä. Kannattaa ottaa ennakkoluulottomasti vieraita kieliä ja murteita silmien ja korvien ulottuville. Itse otan välillä shokkihoidoksi Heli Laaksosen Uudenkaupungin murteella kerrottuja runoja. Siinä saa muutamankin säkeen ensin tollotella hoomoilasena, kunnes pääsee jyvän reunaan käsiksi. Sitten se onkin iloista sanojen säkenöintiä, menee pää mukavalla tavalla sekaisin.

Kippis kielelle, sen kaikille hassuille sivupoluille, joille on jännää ja virkistävää eksyä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s