Millaisia ovat tyypilliset, intensiivisimmät työpäiväni? No ne osuvat tietysti viikonloppuun, kun nuorin saa seuraa sisaruksista ja isästään, itse pääsen pujahtamaan toiseen maailmaan rauhassa. Ainakin paremmin kuin lyhyen koulupäivän aikana. Eilen sain idean salaattia pilkkoessa aamulla klo 10. Pitkään miettimäni käsikirjoituksen ongelma ratkeaa ihan yhtäkkiä, ilman että edes virittäydyn miettimään sitä. Ajatus on niin kirkas ja kantava että lykkään salaatin jääkaappiin, höpötän miehelle ääneen referoidun ideani, häippään makuuhuoneeseen oven taakse. Alan heittää sivukaupalla entistä tekstiä roskakoriin. Vaihdan koko kirjan asetelman ylösalaisin.
Häädän ovesta sisään yrittävät tiehensä, en pahasti mutta napakasti. Pidän ensimmäisen lyhyen tauon joskus kahden aikaan, syön äkkiä. Huomaan että aamukahvikin on unohtunut keittimeen, haisee jo myrkyltä. Kippaan siihen reilusti kauramaitoa, kumoan kurkkuun, painelen takaisin koneen uumeniin.
Tarinasta katoaa 40 sivua joita olen vaalinut ja pyöritellyt vuosia. Itkettää, kill your darlings on oikeasti tappamista isoilla tunteilla. En voi tietää saanko sivujen tilalle läheskään yhtä paljon uutta materiaalia, vaikka idea onkin vahvana päässäni. Päästä on matkaa tekstiksi. Kun tytär yrittää puhua minulle, en tunnu ymmärtävän kieltä. Joudun sanomaan että olen kai toisessa ulottuvuudessa, koita myöhemmin uudelleen. Pelkään hävittäväni ne kymmenet ajatuksen langanpätkät mielestäni jos ote herpaantuu hetkeksikään. Juoksen äkkiä pissalle ja istun samassa jamassa vielä kello 20. Silloin tytär tuo palan mustikkapiirakkaa suoraan uunista nenäni alle. Hymyilen ja kiitän, mutta olen joku toinen.
Mies kurkistaa kymmeneltä makuuhuoneeseen, ei meinaa uskoa että olen edelleen hereillä. Minä joka menen jo kahdeksan jälkeen peiton alle huilimaan. Mutta niin kuin sanoin, en ole oma itseni, tai sitten tämä flow vie minua uusilla energioilla. Päätän että hampaiden pesulle on päästävä puolen tunnin päästä, olin sitten millä kierroksilla hyvänsä. Ja niin lopetan kirjoittamisen tasan 22.30. Ihme kyllä uni vapauttaa minut nopeasti pehmoisemmille tantereille.
Aamulla herään ihan virkeänä 5.10. Tiputan kupin kahvia, hörppään tyttären eilen surauttaman smoothien, alan kirjoittaa. Saan olla rauhassa 8.30 asti, silloin nousee kuopus aamupalalle. Kun asiat alkavat olla paperilla joskus ennen puoltapäivää, käyn tekstin kokonaisuudessaan läpi huolella. Korjaan kaikki kirjoitusvirheet ja vaihdan jonkun kappaleen paikkaa. Käyn syömässä yhden aikaan, jatkan vielä tunnin ja puolikkaan. Sitten siirryn kustantamojen sivuille. Laitan toisen (jo aiemmin korjatun) käsikirjoituksen kolmelle kustantajalle sähköpostiin ja yhdelle tulostan paperiversion.
Käyn kuopuksen kanssa ulkona. Kastelen ne kasvit jotka eivät ole saaneet syystä tai toisesta sateita päälleen. Kurkistan kasvimaalle nousevia taimia. Koitan unohtaa koneen, mutta palaan kuitenkin sen ääreen. Korjaan vielä Pahaksitekijän takakannen tekstin uusiksi. Neuvottelen miehen kanssa (joka lähtee ajotunnille esikoisen kanssa sähköautolla) milloin lämmitän saunan. Autan tytärtä löytämään höyrytyskattilan kukka- ja parsakaalille. Otan juotavaa ja alan naputtaa tätä, jotta pää selviäisi ja tekemiset jäsentyisivät itsellenikin. Hoksaan että huomenna on maanantai, ensimmäinen koronarokotukseni.
Viikonloppu meni hujauksessa. Muistan parhaiten vain sen toisen maailman johon katosin perheeltä. Siellä on aina hektinen ja jännittävä tunnelma. Kuuntelen mitä hahmot puhuvat, koitan selvittää minne he ovat menossa, mitä heille on tapahtunut. Osa tekstistä syntyy kuin itsestään, joitakin kohtia korjailen ja hion, poistan ja teen uudestaan. Parhaita ovat hetket joiden jälkeen en muista mitä kirjoitin. Silloin teksti yllättää ja virkistää itseänikin. On kuin olisin napannut sen jostain, mistä olen jo tipahtanut tänne takaisin lukemaan. Se on niin koukuttava tila että sinne janoaa päästä uudestaan.
Nyt on lepuutettava aivoja, niissä surisee kuin kärpästen sukukokouksessa. Aurinko paistaa, aion istua puuportaille, viedä halkoja saunalle, tuikata tulen kiukaan alle. Löylyissä jos missä raukea olo vapauttaa ajatukset tähän arkiseen elämään, läheisiin varsinkin. Mutta kieltämättä hyrisen kun tiedän että voin välillä matkustaa uuteen maailmaan, poistumatta vaikka koko päivänä paikoiltani. Köyhän kirjailijan työsuhde-etu.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 