Kävelen tänään uutta reittiä, jonka varrella näen tuntemattomaksi remontoidun rintamamiestalon. Saman, jota itse mietimme pari vuotta sitten ostettavaksi. Talo on kuorrutettu tummansinisin laudoin ja ulko-oven paikka on muutettu päätyseinustalle. Mietin hetken millaista olisikin asua tuossa, eikä nykyisessä kodissamme. Olisi toivomani kaksi kerrosta ja pönttöuuni, pihasauna ja metsä talon takana. Remonttia sisällä olisi pitänyt tehdä aika lailla, ja siihen homma tyssähti. Sijainti radan toisella puolella ei sekään kovasti houkutellut. Hiekkatiekin oli nyt yhtä liejua, ja tulisi olemaan lumimäärän takia vielä viikkoja. Annan mielen levätä jossittelusta, teimme ihan oikean valinnan.
Aurinko ja tuuli saavat silmät valumaan vettä, oikeassa silmässä räpyttää lisäksi vilkas elohiiri. Lähimetsästä on kaadettu puolet kuusista, kuolevat puut tuoksuvat vahvasti. Lasken pojan kanssa vuosirenkaita, toivomme oravien ja lintujen löytävän uudet pesät. Kihisen hiljaa kiukusta, miksi kaupungin on harvennettava puita, kun niitä on niin kovin vähän tässä keskustan alueella muutenkin? Rungot makaavat hankeen jätetyissä kasoissa, muistuttavat vasta katsomani dokumentin ruumiskekoja.
Tuntuu oudolta, kun yksi lapsista viettää ensimmäisen pääsiäisen monen sadan kilometrin päässä, poikakaverinsa kanssa. Ennen olemme olleet yhdessä koko perhe, neljä vuotta oma isäni vahvistuksena joukossa. Kun äitini vielä eli, hän piti huolen lasten suklaamunista, ne eivät koskaan loppuneet kesken. Isäni ei ymmärrä juhlapyhien tapojen päälle, liittyy vain seuraamme, mutta hyvä niin. Namit olen ostanut talteen jo viikko sitten, tänään tuli hankittua enää muuta pääsiäisen ruokaa ja kimppu narsisseja nuukahtaneiden tulppaanien tilalle.
Emme ole uskovainen perhe, juhlapyhämme ovat aina perheen yhdessäoloa. Laitamme ruokaa rauhassa ja ajatuksella, syömme yhdessä, käymme kävelyillä, katselemme elokuvia ja saunomme, pelaamme lautapelejä. Koristelemme kotia ja mietimme etukäteen mitä haluaisimme kokkailla ja syödä. Pääsiäispupu vierailee piilottamassa namia yöllä ja virpomiset isovanhemmille hoidetaan. Jokainen saa oleskella ja puuhailla omissakin oloissaan, levätä ja rentoutua. Alkoholi ei kuulu juhlintaamme ollenkaan.
Keittiöstä kuuluu veitsen kalke leikkuulautaa vasten. Tytär pilkkoo kasviksia curryyn. Minä mietin vielä hetken lapsuuteni pääsiäisiä. Kävin virpomassa ison naapuruston ystävien kanssa, ja äitini leipoi rahkapiirakkaa. Perheessämme ei muuten pääsiäistä juhlittukaan, äiti oli usein vuorotöissä sairaalassa. Minä juoksin ulkona säästä piittaamatta, aina siellä oli kavereita. Vaikka perheessä ei ollut perinteitä juhlapyhiin, muistan nuo ajat nyt onnellisina, vakaina ja vapaina. Olisipa niiltä ajoilta tarkempia muistikuvia, mutta niitä voin onneksi kysellä pikkuveljeltä. Toivottavasti omille lapsille on jäänyt omat ihanat muistonsa. Hyvä että heitä on neljä, joku paikkaa varmasti ne kohdat, joita toinen ei joku päivä enää muista.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 