Hippunen

Huuhdon ajatuksia vaskoolissa, suurin osa saa mennä veden mukana. Muutamaa hippusta katselen valossa, kristallin tavoin ne heijastavat eri värejä. Yhtenä päivänä kaikki on kultaista, laskeutuu ylleni kesän tihkusateena, muodostaa taivaalle pitkän sateenkaaren. Toisen päivän väri on sinertävä, ikävän kutomaa harsoa valon ja itseni välissä. Sitten on päiviä kun huomaan pudonneeni vaskoolista veden mukana. Puro juoksuttaa minua kauas kaikesta tutusta, levenee joeksi, ulottuu jonnekin pohjoisen perille. Vasta siellä ymmärrän maailman rajat. Ne  eivät  ole ajatusteni vaskoolin mittaiset, ne ovat äärettömät, aina joustavat.

Juuri nyt istun vaskoolin reunalla, näen aavistuksen kimaltavat ajatukset laakealla pohjalla, mutta myös ilmatilan ympärillä. Selkä huojuu tuetta avaruudellisessa tilassa. Näen mitä kaikkea ohitseni leijailee. Kollektiivisia puheita koronasta, naisvihasta, kunnallisvaalien venymisestä, kirjoitusten alkamisesta ja kevään odotuksesta. Keinun reunalla, avaruus on suuri, sanat hukkuvat. Kaikki puheet imeytyvät mustaan aukkoon, jättävät  hiljaisuuden ja valossa kiertäen leijuvat pölyhiukkaset. 

Näen kuinka linnut hakevat auringonkukansiemeniä, laitoin niitä itse tekemääni ruokintalaitteeseen. Voisin juosta pihalla alasti, kieriä lumessa, liukua mäkeä, ketään ei kiinnostaisi. Naapurusto on talven pakkaamina taloissaan, kaikki tutut töissään ja menoillaan, koneillaan, ajatuksissaan. Minun ajatukseni ryntäilevät kesän iltauinneista, mustikkametsistä, kreikkalaiselta torilta, kuopuksen aamuiseen suukotteluun. Odotan kustantajalta sähköpostia, katolta sulavan lumen rymistelyä maahan, ja illan saunan lämmitystä.

Tunnen kuinka koiravainaani kulkee jäljissäni, asettuu maate, huokaisee  tuttuun tapaansa. Ikävöin sitä niin että näen tai kuulen sen edelleen päivittäin. Pukeudun äitini pehmeäksi kuluttamaan paitaan, tunnistan hänen piirteensä peilissä, omissa kasvoissani. Muistelen eilisiltaa, Lovejoyn vanhoja jaksoja, joita miehen kanssa katselemme yhdessä. Tunnen miehen pehmeät huulet hyvänyön pusua vaihtaessa.

Päiväni ovat vaskoolissa huuhdottuja ajatuksia, isompia hippusia joita punnitsen, ja ylitse vuotavia vesiä. Purojen ja jokien välkkeessä ulotun kohti taivasta, avaruuden ikkunaa, äärettömyyteen ulottuvana. Hippusena kaikkeuden karusellissa kiepun mukana, aamusta seuraavaan. Huuhtoudun ajatuksista.

Advertisement