Välitilinpäätös

Tulen pulkkamäestä kotiin posket punaisina ja iloisena. Ihana laskea mäkeä vauhdilla, uusi pulkka luistaa tosi hyvin. Nauramme ystävien kanssa, juttelemme vähän aikaa vakaviakin. Olo on raukea ja onnellinen, haikeakin. Kauanko jaksan kiivetä pitkän mäen päälle kymmeniä kertoja? Olen nyt 50, vielä jalat kantaa eikä tunnu missään, mutta mistä sen tietää. Jos terveys  pettää, ei pääsekään enää tekemään mitä haluaa. Nyt kannattaa todella nauttia jokaisesta hetkestä. Kiikun keinuissa ja juoksentelen, tanssahtelen, nauran lasten hauskalle tilannekomiikalle, joka usein saa aineksensa omista toilailuistani.

Lapset lähtevät uudelleen ulos, mies nukkuu päiväunia. Kaivan eteeni pinon vanhoja päiväkirjoja ja lehtileikkeitä. Aktivisti-ajoilta on kansio lehtileikkeitä talon valtauksista ja kehitysmaakauppayhdistyksen lehtiseen kirjoittelemiani juttuja. Erikseen on kansio Helsingin Sanomiin ja aikakausilehtiin kirjoittamiani mielipiteitä ja runoja. Hypistelen niitä läpi. Osa nolottaa, jotkut voisin kirjoittaa tänäkin päivänä. Tunnen tämän nuoren näiden sanojen takana, en ole muuttunut paljoakaan, arvot ovat ihan samoja.

Vuosikymmenet hujahtavat ohi. Muistan hetkiä 10-vuotiaana, kun ajattelin 20-vuotiaana tietäväni kaiken. Miten malttamaton olin 18-vuotiaana muuttamaan kimpsuineni pois vanhemmilta. Tein hullun paljon töitä vuosina 1989-1995. Yliopistossakin vilahti 10 vuotta, koska sain välissä kolme lasta. Vuosista jää näkyviin lapset, mutta myös valokuvia, päiväkirjoja ja lehtileikkeitä. On kuusi runovihkoa ja muutamat käsikirjoituspinot. Vielä on samoja ystäviäkin, jotka muistavat vuodet omasta vinkkelistään. Olimme kämppiksiä muutaman kanssa, heidän lapsistaan tuli kummilapsiani. On vinyylilevyjä  ja c-kasetteja, VHSsiäkin, joilla ei tee enää mitään. Lempparibändit soivat edelleen päässä, nostalgia puskee esiin useammin kuin ennen.

Valokuvien nuori minä ei tiedä että saa sen kaiken mistä haaveili monta vuotta, enemmänkin, neljä lasta. Hän tuskailee ihastusten perään, juoksee joitakin ihailijoita karkuunkin. Hän pelkää ydinsotaa ja ekokatastrofia, todistaa tänään jo jälkimmäisen lainehdintaa maailmalla. Hän kinaa vanhempiensa kanssa, muttei onneksi polta siltoja takanaan. Pikkuvelikin pysyy läheisenä.

Sanotaan että lapset saatuaan elämä muuttaa muotonsa toiseksi. Kyllä se hektinen pikkulapsiaika pakan sekoittaakin, mutta heittäydyin niihin aaltoihin ihan täysillä. Istuimme hiekkalaatikolla, samoilimme metsissä, läträsimme uimarannoilla ja kolusimme leikkipuistoja, luimme satuja ja leivoimme pullaa. Mutta kun lapset alkavat elää omaa elämäänsä erillään, palaan kyllä juurilleni ihan itselleni tuttuna. 

Välillä illalla unta odottaessa tarkkailen kehon kuulumisia. Onko joku vaiva vakavaa, mitä jos elämä päättyisi tänä yönä. On onni todeta, että olen elänyt niin ettei kaduta. Aika on kulunut sellaisten asioiden ja ihmisten vierellä, kuin on ollut tarkoitus. Toivoisin vuosikymmeniä lisää aikaa läheisten ja ystävien kanssa. Haluaisin vielä nähdä maailmaa kauempanakin kotoa. Tahtoisin julkaista monta kirjaa lisää, nähdä lapset onnellisina saavuttamassa itselleen tärkeitä asioita. Viisaampi voisin olla, kärsivällisempi ja liikkuakin entistä enemmän. Stressin saisin oppia unohtamaan kokonaan, ja puutarhaakin hoitaa taitavammin.

Huomenna on sunnuntai, voin laskea mäkeä, lämmittää saunan, leipoa piirakan, kirjoittaa runon, ottaa torkut, haaveilla. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus, monta merkityksellistä hetkeä. Tahdon muistaa tämän kaiken minkä tiedän ja muistan nyt. Hyväksyn kulkemani matkan mutkineen ja kuoppineen, hyväksyn tämän naisen. Voin olla se rohkea ja utelias pikkutyttö, oikeamielinen nuori, lastensa kasvua seuraava kotiäiti, ja tämä kirjoittava ja hetkiin pysähtyvä minä. Saan olla kaikkea mitä olen, tämä ja enemmänkin.

Advertisement