Yhteys toisiin

Ollakseni hyvin yksin viihtyvä ihminen, välillä hämmennyn. Karttelen kokoontumisia, enkä tunne oloani kotoisaksi isommalla porukalla, missä kukaan ei oikein pääse kenenkään kanssa rauhassa juttelemaan. En osaa hymistellä ja jutella pitkään niitä näitä, se rasittaa. Mutta jonkun ihmisen kanssa kaksin voin puhua tunteja väsymättä. On mieletöntä kun toista ymmärtää välillä saumattomasti, haluaa kuulla lisää, oppia tuntemaan vielä paremmin. Parhaina iltoina viime aikoina, olen vaihtanut kuulumisia neljänkin ihmisen kanssa, erikseen, ajatuksella. Silloin en saa unta, kun olen innoissani toisten energiasta, kuulumisista, vaihdetuista ajatuksista.

En ole puhelimessa puhuja. Vaihdan mieluiten kirjoitettuja viestejä, tai näen toisen vastapäätä kahvilla. Kouluaikaan tulin toimeen kaikkien kanssa, kirjaimellisesti. Jos luokalla oli 20 tyttöä (usein oli), olin kyläillyt heistä 18 luona, mutta jutellut kaikkien kanssa. Olin myös poikien kaveri. Reipasotteisena ja suorapuheisena tulin heidän kanssaan hyvin toimeen, ja riitatilanteissa tappelin, kuten hekin. Vasta lukiossa aloin tarkemmin miettiä, millaiset ihmiset olivat kiinnostavia, paremmin ystäviksi sopivia. Olin kasvissyöjä ennen kuin se oli muotia, vuodesta 1986. Kuuluin moniin yleishyödyllisiin ja vaihtoehtoisiin järjestöihin, ja kuljin pitkin viikkoa työpajoissa ja kokouksissa, mielenosoituksissa ja konserteissa. Aloin etsiä enemmän kanssani samankaltaisia kavereita.

Tänään tulin taas kerran katselleeksi (siivotessani) valokuvia. Niitä otin aikoinaan paljon, nykyään hyvin vähän. Ilman näitä konkreettisia muistoja, en enää saisi tavoiteltua tiettyjä tunnelmia, tapahtumia ja ihmisiä mieleeni. Ei se muisti niin hyvin minulla ainakaan toimi. Mutta kuvien kautta palaa elävästi mieleen, miten mahtavia ihmisiä sitä on matkan varrella tavannutkaan. Kuinka erilaisia tilanteita elämässä on kerennyt olla. Tuntuu oudolta, kuinka moni kuvien ihmisistä on jo kuollut, tai lähtenyt ulkomaille, kadonnut omille teilleen. Ystäviä on ollut, mennyt, ja tullut uusia. 

Tänään päätin lähettää isolle joukolle kavereita valokuvia messengeriin, muistutuksena menneistä hauskoista hetkistä. Yllättäen sellaisetkin, joista en ollut aikoihin kuullut mitään, vastasivat. Siellä jossain he jatkavat elämäänsä kuten minäkin. Oli aika jolloin olimme tekemisissä päivittäin, tiesimme toisistamme paljon. Ihmeellistä, ja ihanaa. En voi olla kuin kiitollinen kaikista vuosista ja naamoista, joihin olen saanut tutustua. He ovat rikastuttaneet elämääni suunnattomasti.

Olen hyvin tunteellinen ihminen. Joskus parikymppisenä yksi psykologi sanoi, että ellen koveta kuortani vähän, läpäisen aivan liikaa. Tarkoitti sanoa, että tunteeni ovat niin voimakkaita, elämä olisi helpompaa hieman vähemmälläkin. Ymmärsin jo silloin mitä hän tarkoitti, mutta täytyy myöntää, etten koskaan ole saanut kuortani kovenemaan. Olen toki osannut pitää puoliani, ja säästänyt voimiani itsellenikin. Joskus kun oli tapana olla jokaisen Leelian lepotuoli, kuunteleva korva ja tukipilari. Ajan kanssa opin herkistymään heille, jotka antoivat energiaa myös takaisin. Ystävyys ei saisi olla jatkuvan painon kantamista kaulassaan, rinta-alaa puristavaa ahdistusta ja huolta toisesta. Kovasti apua tarvitsevan ihmisen voi neuvoa ammattiauttajalle. 

Tänään mietin pitkään kaikkia elämässäni viivähtäneitä ihmisiä. Yksi heistä kuoli eilen kolarissa, päälle kahdeksankymppisenä. Tapasimme varmaankin alle kymmenen kertaa, mutta hänen syvällisiä sanojaan muistelin. Erikoisen, vahvan ja vaikuttavan henkilön menetimme, rauha hänen muistolleen. 

Kaveruuteni ei koskaan ole perustunut ikätovereihin, harva ystäväni oikeastaan on kanssani samanikäinen. Mieleltäni olen kai lähinnä lapsellinen vanhus, sen voin myöntää itsekin. Mies sanoo minua välillä Tanhupalloksi, kun innostun ja höpötän omiani. Olen kova nauramaan, kyyneleetkin karkaavat esiin helposti. Läheisimmät ystävät ovat nimittäneet minut henkiseksi mummoksi jo vuosikymmeniä sitten. Keski-ikäinen en kai koskaan ole kokenut olevani. Ei ole ollut pitkää uraa, ei pahemmin omaisuutta, eikä fiksuja, siistejä, tylsiä vaatteitakaan. Outoja omia polkujani tähän päivään kuljettuani, olen onnellinen, ja teistä kaikista elämässäni risteilleistä ihmisistä hyvin kiitollinen.

Advertisement