Äiti, mulla on ikävä sua. Tahtoisin soittaa ja kysyä, voitaisko me tulla taas kyläilemään, lämmitettäis sauna ja istuttais löylyyn vierekkäin. (Miten en ymmärtänyt, kuinka paljon niitä hetkiä vielä kaipaan.) Löylyn lämmittäminä syötäis sun leipomaa pannukakkua, sovitettais sun neulomia sukkia lasten jalkaan. Kateltais vähän telkkua, vaihdettais hyvänyön pusut ja asetuttais rauhassa nukkumaan. Aamulla ois aikaa keittää puuroa ja kävellä puistoon kiikkumaan.
Makaan sängyllä ja ihmettelen kun pilvet on pulleita vaahtokarkkeja, taivas täydellisen vaaleansininen. Oletko sinä jossain pilvien takana, vapaasti liikkuva tietoisuus, vai ainoastaan muisto meissä kaipaavissa? Näetkö tätä taloa, jonka ostimme? Näetkö miten isoja on tullut lapsista? Mitä ajattelet kirjastani? Huomaatko miten isä pärjää omillaan, vaikka olit hänestä niin huolissasi? Et varmaan tajunnut, kuinka koville hoitamisesi ja hyvästelysi mulla otti? En ole koskaan ollut niin vahva kuin luulit.
Vaikka jarruttelit mun toiveita ja haaveita, ohjastit olemaan aloillaan, tykkäsin sun rauhallisuudesta. Sä et laskenut hommia, valittanut kipuja, odottanut suuria. Teit työsi, siivosit, leivoit, teit ruokaa, kävit kaupassa, korjasit, paikkasit, auttelit, kuuntelit, neuvoit ja pidit lapsenlapsia sylissä. Etsit puuttuvat sanat ristikkoon, rakensit palapelit ehjiksi, muovailit vahasta ja piirsit, luit ääneen, annoit keinulle vauhtia. Ostit lempivanukkaita, paistoit keksejä, veit sirkukseen, tivoliin, elokuviin ja uimahalliin. Autoit paljon lastenlasten hoidossa.
Välillä vaikenit, kääriydyit omaan paikkaasi. Emme jutelleet kaikesta, jakaneet haaveita tai pelkoja. Kun sairastuit, aloit haalistua pala palalta. Pidit surusi pussissa, tiukalla solmulla. Olit pelännyt pitkään että meille muille kävisi huonosti. En tiedä kadotitko elämänhalusi, etkö uskonut selviytyväsi? Minusta tuntui kuin olisit kääntänyt selkäsi, ja kävellyt vääjäämättä kohti loppuasi. Olitko väsynyt, pettynyt, toivosi menettänyt?
Olet usein unissani, elämä jatkuu siellä kuin ei olisi koskaan muuttunutkaan. Aamulla hyväksyn poissaolosi, jatkan matkaa ilman sinua. Mutta usein kesken puuhieni alkavat silmät vuotaa. Tahtoisin vain soittaa ja sanoa, että lämmitetäänkö sauna, tehdäänkö yhdessä jotain ruokaa. Äiti, kiitos, se kaikki sun kanssa oli korvaamatonta!
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 