Psykologi Satu Lähteenkorva puhuu tänään (11.2.21) Helsingin Sanomissa vahvuuteen sairastumisesta. Hätkähdin lukiessa kuinka samanlaiset polut olimme kulkeneet. Hän oli viidestä sisaruksesta keskimmäinen, helppo ja itsenäinen, puuhakas lapsi. Minä olin esikoinen, itsenäinen, päättäväinen ja avulias. Omat vanhemmat antavat ensimmäiset singnaalit tällaisen lapsen hyväksynnälle. Heille aktiivinen ja omillaan toimiva lapsi on helpotus.
Aivan kuten Sadullakin, koulussa opettaja pyysi minut luokan vahdiksi, kun lähti asioille. Olin napakka, sain villitkin pojat kuriin. Ruokalassa opettaja pyysi minua kuorimaan toisillekin perunoita, kun olin niin nopea ja näppärä. Minä sain lähteä luokasta toimittamaan open asioita, koska olin ahkera ja luotettava, en koskaan myöhässä, enkä ikinä sairaana.
Toimialapalvelun kautta minut lähetettiin 18-20-vuotiaana lukuisiin toimistotöihin eripuolelle pääkaupunkiseutua. Olin Kaukohuolinta Oyssä Hietsussa, Telenokialla Espoon Kilossa, Mammakeskuksella Stockmannilla, Kaukosähköllä Espoossa, ja lukuisissa muissa toimipisteissä. Kuten Satu, olin nopea ja pätevä töissäni, auttelinkin toisia, kuuntelin huolia ja epäkohtia, keittelin joutessani kaikille kahvia ja juoksin ylimääräisillä askareilla. Sain aina läksiäislahjoja, ja minun toivottiin jäävän vakituiseksi. Lopulta jäinkin Telenokialle siihen saakka, että pääsin yliopistoon.
Niin kuin Satu Lähteenkorva kertoo, yhteiskunta tykkää vastuullisista, näppäristä, toiset huomioivista oppilaista ja työntekijöistä. Kun jaksat aina vähän enemmän kuin muut, saat niin paljon selkään taputteluja ja kiitoksia, että olet vahvoissa pihdeissä. Alat nähdä itsesi vain toisten kautta, kadottaen hiljalleen oman äänesi ja voimasi, intosi ja mielenkiintosi. Vääjäämättä päätepysäkillä odottaa uupumus ja pettymys, jopa iso hämmennys. Kuka minä olen ilman tätä kaikkea hössötystä?
On aivan sama millä kaikella kuormitat hartiasi. Voit olla ison puljun pomo, väsymätön sihteeri, tai ison perheen äiti ja kahden ihmisen omaishoitaja. Koet velvollisuudeksesi auttaa ja olla hyödyllinen, näppärä ja pidetty. Kunnes et enää katkeruudeltasi erota ketä peilistä katselet. Silloin on pakko opetella sanomaan ei! Minä en jaksa nyt ottaa tuotakin asiaa hoidettavakseni. Jospa joku muu tekisi tuon. Minä tässä hetken mietin, mitä elämältä oikein haluan. Voi mennä vielä hetki.
On kamalaa huomata toisen ilme ja asenne, kun sanot ei. Se on vielä kamalampaa, kun alat miettiä, pitääkö kukaan sinusta oikeasti. Jos minä en kelpaakaan tällaisena itsekkäänä, rajani vetävänä henkilönä enää kenellekään.
Lopulta millään muulla ei ole väliä, kun löytää taas innon elää. Kun joku asia kutsuu voimallisesti luokseen, antaa virtaa ja tarkoituksen. Siinä itseään silittäessään ja ajatuksiaan siivilöidessään huomaa, että tuntee viimein puhdasta mielihyvää. Pala kerrallaan rakentuu uusi, ehjä ihminen. Sellainen, jonka ei aina tarvitse rynnätä ensimmäisenä toisten oloa helpottamaan. Kokonainen aikuinen, joka väistämättä kumartaessaan joutuu toiseen suuntaan pyllistämään. En katoa maailmasta, vaikka kaikki eivät minusta tykkäisikään. Tärkeintä on tulla toimeen tämän yhden kanssa, jonka nahkoissa synnytään, ja lopulta täältä lähdetään. Yksinkertaista ja yllättävää, vähempikin riittää. Puolet päivästä on omaani, minä kirjoitan, panen oven kiinni, ja uppoan yksityiseen maailmaan. Sen jälkeen jaksan taas toimittaa yhteisiäkin asioita. Olen terveesti vahva!
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 