Muutamana päivänä olen miettinyt kulunutta vuotta. Huomasin että vuosi sitten tuumailimme ystävän kanssa mitä jatkossa toivoisimme tapahtuvan. Nyt tältä paikalta näen, että sain jopa enemmän kuin osasin toivoa, mutta myös surua ja vastoinkäymisiä. Niiden vuoksi vuosi on ollut täynnä elämää, aitoja kohtaamisia, luopumisia, kasvunpaikkoja, ja kiitollisuutta.
Äitini oli varovainen, pidättäytyvä, jopa pelokas ihminen. Aika ajoin tunnen kuinka meinaan lipsahtaa hänen raiteilleen. Jähmetyn aloilleni ja pelkään että pettymykset satavat niskaan jos liikahdankaan. Minun on silloin tukistettava itseäni, läpsäistävä poskelle, ja huudettava kimeä kutsu. Olisi niin houkuttelevaa ryömiä koteloon ja kadota maailman piiskaavilta tuulilta suojaan. Mutta kun olin pieni, en pelännyt. Olin täynnä uskoa itseeni, kiinnostusta nurkan takana piileksivää tuntematonta kohtaan. Tahdoin kiivetä korkealle nähdäkseni paremmin, ja hypätä syvälle tummiinkiin vesiin, löytääkseni aarteita.
Heilutan miekkaa, halkaisen ilman kahtia. Jaan itseni osiin, ja kokoan jälleen. Leikkaan pois epäluulot, alistumisen, pahat puheet, vinot katseet, turhat pelot ja vähättelyn. Voin valita mistä on pieni tyttö tehty, jotta hänestä kasvaa vahva ja rohkea. Lorun mukaan pienet tytöt tehdään sokerista, kukkasista, inkivääristä ja kanelista, eikä niissä ole mitään vikaa. Mutta silti tunnen koostuvani myös pienten poikien tekoaineista: etanoista, sammakoista ja koiranhäntätupsukoista. Niihin kun lisää: mustikoista, järvistä, meristä ja metsistä, loruista, saduista, tuulista ja simpukoista, on tämä tyttö valmis.
Kun haluan kiivetä houkuttavalle vuorelle, törmään aina ensin orjantappuroihin, kielteisiin ajatuksiin. Mutta kun näen miekan kädessäni, voin hoidella esteet tieltä ja tavoitella onneani. Askel kerrallaan keskittyen matka lyhenee. Näin kävi juuri apurahahakemustenkin kanssa. Ne olivat ensin täyttä hepreaa, enkä keksinyt tyhjille riveille yhtäkään voimaannuttavaa sanaa. Vasta kun lähetin pari viestiä ihmisille, joilta olen saanut rohkaisua, tartuin toimeen. Koska nuo kaksi henkilöä olivat heti valmiita suosittelijoikseni, aloin naputella tekstiä hakemuksiin.
On hyvin epätodennäköistä, että ensikertalaista noteerataan avustuksien jaossa. Mutta oli myös epätodennäköistä, että minä olisin hakuun osallistunut. Vuosi sitten en edes kuvitellut osallistuvani. Nyt uskon omiin unelmiini, ja touhuan niiden kimpussa ihan itsekseni viihtyen. Elämä ei ole muuttunut kullan kimallukseksi, väsymys, itkut ja kivut kuuluvat pakettiin. Mutta sen tiedän, että pilvisimmänkin taivaan takana paistaa aina aurinko. Vaikken saisi pavunvartta kasvamaan taivaaseen saakka, tarinoilla voin yltää minne ikinä haluan.
Laitan loppuun toisen suosittelijani voimaa huokuvat sanat, sillä sain ne tänään sähköpostiini, ja painoin visusti mieleeni.
“Kun sain Marjo Lanérin Huojua- novellikokoelman syksyllä 2020 luettavakseni, ahmin lyhyet tarinat yhdeltä istumalta. Ne olivat vangitsevia ja erilaisia tekstejä esikoiskirjailijalta, ehdottomasti.
Lanér on selvästi hionut novellejaan, ja uusin kokoelmakin on jo tulossa keväällä 2021. Novellit ovat taitavaa ja tuiki harvinaista lyhytnovellia; tuovat mieleen Liksomin varhaiset työt aiheiden valinnan ja äkkikäänteiden suhteen. Tyyli on silti erilaista, omaperäistä – joskus täyttä mielikuvituksen lentoa. Oma elämänkokemus paistaa sivuilta ja rivien välistä, hienostuneeksi hiottuna tekstinä.
Kirjoittajan kielen vivahteet ja käyttö, hellä ja karheanraakakin teemojen käsittely ei lukijaa kosiskele, mutta vie mukaansa: koettua/tai läheltä nähtyä, hyvin pureskeltua. Tarkka luonto- ja ympäristösuhde ja avara ihmiskäsitys sävyttää tarinankerrontaa, usein kätketyllä huumorilla.
Outokummussa asuvan kirjailijan murrekin sopii hyvin novelleihin, kuten suurrealistinen käsittelytapa ja eri-ikäisten ja eri sukupuolten pään sisälle tunkeutuminen. Ei ole ihme, että lukijat ovat löytäneet nämä novellit.
Lanérilla on sanottavaa ja taitoa luoda aiheista kiehtovia. Kun hän nyt hakee kolmen kuukauden apurahaa pienoisromaanin loppuunsaattamiseksi, kannatan ja suosittelen hanketta lämpimästi – semminkin kun sen teema on mitä koskettavin ja ajankohtaisin!
(Kiitos viiden kirjan kirjoittaneelle, FL, tutkivalle toimittajalle… Ja teille blogin lukijoille, kirjoittamiseni alustalle, mistä ponnistelen eteen päin.)
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 