Tavallista ja tasasta

• Iskä, äiti sano että sä oot hullu.
• Aha. No säikähit sä?
• En. Mut mä vaan mietin että miten sä sit oot, niinku miten hullu?
• En semmonen seinähullu, joka tekis ihan älyttömiä, juoksis alasti ulkona ja ulvos. Tai ois jossain suljetulla osastolla, että vois muuten tehä itelleen pahaa. Mä oon semmonen, joka tarvii lääkkeitä, niin kaikki menee ihan okei.
• Mut jos sun lääkkeet vaikka hävii, niin mitä sä sit teet?
• No mä saattasin vähän ajan päästä vaan nukkua koko ajan, tai sit mä saattasin ostaa kaikkee ihan turhaa ja ajella autolla vaikka Lappiin tai luulla että musta tulee seuraava maailman paras laulaja, vaikka. Se ois ilman lääkkeitä semmosta vekslausta vaan, että mikään ei ois semmosta tavallista ja tasasta, tiiätkö? Niinku me nyt tässä ollaan, että on syöty aamupalaa ja mietitään että lähetäänkö pokeja jahtaamaan.
• Niin joo, okei. Eihän se sit mitään haittaa. Äiti vaan liiotteli.
• No kyl äiti sillai on oikeessa, että se ois ongelma, jos mä en ois hakenu apua ja saanu lääkkeitä. Mut mä hain, ku mä haluun ennen kaikkee nähä sua, tehä sun kanssa juttuja, asuu yhessä joka toinen viikko.
• Niin mäkin sun kaa. Vaikka sä ajasitki johki Lappiin, ottasit vaan mut kyytiin. Ja vaik sä ostasitki älyttömii, vaik kaikkii poketavaroita mun huoneen täyteen. Vois sitä olla pahemmallaki tavalla hullu sitte. Ei meil oo iskä mitään hätää.
• No ei oo hätää. Tuus vähä lähemmäks, niin mä sulle poket näytän!
• Eikä ku ota kii jos saat!

Advertisement