Isä on kertonut, että äiti toivoi saavansa monta lasta. Isälle se olisi sopinut, ja hän automiehenä mietti jo hommaavansa pikkubussin. Sellaisen pienoismalli on edelleen hänellä kirjahyllyssä. Äidin toiveet vain karahtivat tosiasioiden kivikkoon, raskausmyrkytyksiin, jotka olivat meitä veljen kanssa odottaessa iso ongelma. Pikkuveljeni kohdalla lääkäri kertoi äidille, ettei lapsia saa tehdä enempää, siinä olisi kummankin elämä vaarassa, äidin ja lapsen.
Mietin tätä jo nuorena, kun itse vielä ajattelin lapsetonta elämää, reissaamista maailmalla kirjoittaen. Kun sitten elämä törmäytti mieheen, ja pää hitaasti kääntyi hänen lapsitoiveidensa puolelle, mietin äidin toiveita uudelleen. Naimisiin mentyämme toivotimme lapset tervetulleiksi, ja pian olinkin raskaana. Tämä raskaus ei kuitenkaan sujunut normaalisti, sain keskenmenon, ja kätilöopistolla nukutuksessa kaavinnan. Suru oli suuri, ja toivoimme uuden raskauden alkua. Kesti kuusi pitkää kuukautta, ja sittenkin alkuodotus pelotti, kävisikö taas huonosti.
Esikoisen jälkeen oli selvää, että sisaruksia saisi tulla pian seuraksi. Toinen lapsi syntyikin vuoden ja yhdeksän kuukauden päästä. Kolmaskin syntyi vesialtaaseen kun esikoinen oli vasta kolme vuotta ja kymmenen kuukautta. Saimme innokkaan äitini auttamaan lastenhoidossa, ja jaksoimmekin äitinä ja isänä hyvin puuhata pienten kanssa. Äitini oli ihana vauvojen ja pienten lasten hoitajana, rauhallinen ja hyväntuulinen. Hän vei isompaa kahta sirkukseen ja nukketeatteriin, puistoon ja ostoksille, minulla oli rauhallisia hetkiä vauvan kanssa. Toisinaan äiti kävelytti vauvaa unille ulkona, ja minä sain lukea isommille, askarrella ja piirrellä heidän kanssaan rauhassa, leipoa ja kutitella, kuljettaa heitä heppana kontaten selässäni pitkin lattioita, järjestää vaahtokylpyjä vesipyssyineen ja leikkiä piilosta.
Toisin kuin isäni suunnitelmissa, meillä ei ollut vuosiin omaa autoa, liikuimme busseilla sujuvasti. Vasta muuttaessamme Sammattiin, jossa bussiyhteydet olivat surkeat, ostimme naapureilta vanhan ja pienen corsan, kirkkaan turkoosin. Herätimme hilpeyttä kaikkialla, kun ahtauduimme kahden etuoven kautta autoon sisään, viisi ihmistä ja aika iso koira, tavaroita kaikissa tyhjissä koloissa ja sylit täynnä.
Kun kuopus ilmoitti tulostaan 2007, oli vaihdettava isompaan käytettyyn autoon. Keskosena syntyneestä pikkuveikasta tuli koko perheen mussukka, leikittäjiä ja silittäjiä, sylittäjiä ja naurattajia oli tarjolla enemmän kuin tarpeeksi. Emme matkustelleet viiteentoista vuoteen ulkomaille, piipahdimme tosin laivalla Tukholmassa ja Tallinnassa. Kunnes 2010 päätimme kokeilla kuukautta Kreikan pienessä kylässä koko perheellä, irtiottona ja uuden opetteluna. Se olikin niin hieno kokemus, että kylästä on tullut rakas lomakotimme monena vuotena.
Nyt on vaikea kuvitella elämää ilman lapsia. He ovat muovanneet minua kukin omalla tavallaan uuteen suuntaan. Kärsimättömänä ja äkkipikaisenakin henkilönä en olisi tasaantunut, kasvattanut pinnaa ja saanut joustavampia hermoja ilman heitä. Erityisine tarpeineen he ovat murentaneet itsekkyyden kehää ympäriltäni, haastaneet opettelemaan vieraita taitoja, opettaneet keskittymään käsillä oleviin hetkiin.
Nyt 2020 joulun alla on elettyä elämää takana, monenkirjavia kokemuksia rikkautena, ja hyvä omatunto oikeisiin asioihin paneutumisesta ajallaan. Äitiys on ollut minulle valtava seikkailu, vuorille kiipeämistä, upeita maisemia, kovaa tuulta, pelkojen voittamista, antautumista, rakkauden ytimen oivaltamista.
Äitini oli parhaimmillaan lastenlastensa kanssa. Olisin ikionnellinen, jos pääsisin itsekin yksi päivä näkemään seuraavaa sukupolvea. Mutta juuri nyt olen syvästi onnellinen tästä perheestä, joksi olemme kasvaneet. Ne maat, jotka jäivät minulta kiertämättä, ja ne työpaikat, joihin en päässyt, eivät olleet minulle tarkoitettuja. Nämä lapset jotka sain, ja nämä seikkailut jotka koin, tirauttavat kiitollisen kyyneleet poskille. Uteliaana odotan jokaista uutta aamua, arkea ja juhlaa, lopulta sitäkin viimeistä, jalanjälkieni katoamista. Siihen asti elän hetken kerrallaan, kaikilla aisteilla, läheisteni seurasta nauttimalla.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 