Broidi

Mutsi sai raskausmyrkytyksen 1972, sen verenpaineet huiteli satasissa, ja se otettiin kolmeks viikoks Kättärille syyniin. Siellä se makas synnytykseen asti, ettei rasittais itteesä mua hoitaessa. Käytiin faijan kans kattomassa sitä tosi usein. Ja lopulta broidi pukkas ison päänsä ulkomaailmaan, oli kuulemma vaikeampi synnytys kun mun aikaan.

Ne tuli kotiin, mut siitä alko uus rumba. Jollain kätilöllä oli ollu salmonella, ja kaikki osaston vauvat sai sen kanssa. Meillä pestiin vaipat ja vaatteet kiehuvassa vedessä ja lipitettiin ätläkkää vaaleanpunasta penisilliiniä lusikalla. Paitsi ettei broidi lipittänykään, koska karahti täyteen punasta syheröä ja huus kuin hinaaja. Se olikin sit penisilliinille allerginen.

Mä sain niin vähän huomioo, että aloin taantua, paskoin taas vaippoihini, vaikka olin 2v ja oppinu jo niistä pois. Istuin kuulemma pöydän alla ja purin kynsiä. Mut siitä se sit taittui sekin trauma, ja broidista tuli mun paras kaveri. Vaikka kyllä mä sille välille olin inhottava. Pyysin kerran pissimään pulloon, mihin se juuttu kiinni vähäks aikaa, teki kipeetä. Ja koska olin kova kuvittelemaan, kerroin juttua, miten mun oikea nimi oli Tiina, ja oikeat vanhemmat jossain muualla. Mä olin adoptoitu, mikä järkytti pikkuveljeä, vaikka lopulta paljastin, että samasta mahastahan me tultiin. 

Yhden kerran mä yritin valuttaa broidin kerrossängystä twistikuminauhalla alas. No eihän se jarruttanu matkaa yhtään, broidi sai kolhuja. Kosti se joskus, kusi mun vaivalla tekemäni hiekkahääkakun kumoon, sotki valokuvan, jossa olin joulupukin ja poron kanssa, ja töhri mun nukkeni naaman.

Mulla oli laktoosi-intoleranssi ennen kuin siitä kukaan puhui missään. Istuin tosi paljon vessassa kipeän mahani takia, koulussa kun pakotettiin juomaan lasi maitoa. Houkuttelin pikkubroidin aina uudelleen seuraksi vessaan, kertomalla sille jännittäviä tarinoita. Keksin myös lukuisat leikit, joissa matkustimme vanhan heiluvan pesukoneemme päällä kylmälle vuorelle, teimme peitoista ja tuoleista luolia, vietimme monet hautajaiset löytämillemme kuolleille pikkulinnuille ja hiirille. Piirrettiin satoja kuvia yhdessä, tehtiin sanomalehteä, rakennettiin legoilla.

Isompanakin broidi oli mun luotettu ja toisinpäin. Me muutettiin ihan liian usein, koska faija vaihtoi työpaikkaa tiuhaan. Broidi viihtyi enemmän kotosalla kuin mä, mutta yläasteella sille ilmestyi yks kivannäköinen kaveri kylään. Mä houkuttelin kylässä olleen serkkutytön mun kans broidin vaatekomeroon piiloon, että saatais vaklata komeeta poikaa. Mut se meni kyl pieleen, ahdas komero ja hihitys on huono yhdistelmä. Serkku kuulemma häpes ja inhos mua tuon takia jonkun aikaa. Broidikin suuttui. No mä laitoin sille takin selkään jonkun ikävän läpän teipillä kiinni, ja kerran piilotin kananmunan keltuaisen sen appelsiinituoremehuun. Yleensä se kosti temput jollain aikataululla, mut eniten me oltiin paita ja peppu, kaksosiksikin veikattuja. Huumori meitä on yhdistäny iät ja ajat.

Mulla oli kovempi kuri kuin broidilla, ehkä kovempi luontokin tosin. Mä luuhasin paljon kavereilla, hoidin naapuruston eläimiä ja lapsia, kävin harrastamassa vaikka mitä. Pyörin vaihtoehtoporukoissa kunnostamassa pyöriä Nicaraguaan ja bussia kehitysmaakauppayhdistykselle, valtaamassa tyhjiä taloja kunnostettaviksi, ja keräämässä lukuisiin eläinsuojeluadresseihin nimiä. Broidi piirsi, voitti ranskankielisen historia-aiheisen kilpailun ja pääsi kahden viikon palkintomatkalle Ranskaan ainoana Suomesta. Broidi pelas roolipelejä, luki sikana englanniks kirjoja, puuhas tietokoneen kanssa, soitti bassokitaraa ja laulo, ja kävi armeijan. Vaikka muutin pois kotoa varhain, nähtiin ja tultiin toimeen hyvin. 

Samoihin aikoihin kun mä menin naimisiin, broidi löys tyttökaverin, jonka kanssa avioitu myöhemmin. Mulla on neljä, ja broidilla kaks lasta. Mä asun Outokummussa, ja se edelleen Vantaalla, kuten nuorena. Sillä on aina ollu hyvä duuni, toisin kuin mulla. Se soittaa mulle joka toinen sunnuntai, ja kun me nähdään, niin on hauskaa yhdessä. Mä muistelen paljon meidän yhteisiä juttuja vuosien varrelta, mutta broidilla on ehdottomasti tarkempi muisti. Se on mun varapää, josta voin tarkistaa asioita vuoskymmentenkin takaa, joten sillä täytyy olla yks tietsikka päänsä sisällä. Sieltä tulee kaikki lukuisten koulujen opettajien ja luokkakavereiden nimet, lempiherkut ja lomapaikat, sukulaiset ja naapurit liukuhihnalta. Mitä broidi ei muista, sitä ei oo tapahtunutkaan.

Jos mä en ois saanu pikkuveljee, oisin mä varmasti aika paska. Veljen kans on treenattu ihmissuhdetaitoja huomaamatta, oltu toiselle peilinä ja tukena. Oli paljon helpompaa muuttaa, kun oli yks joka pysy aina messissä. Eikä mikään anybody, vaan just oikeenlainen häiskä, hyvällä huumorilla varusteltu luottojäbä. Selvittiin mutsin kuolemasta, ja faijankin perään koitetaan kattoa yhdessä. Niin että tattis vaan broidi, hienoo että oot kunnossa ja just sä! JA ONNEA PUOLESTA VUOSISADASTA 11.12.2022!!! TOIVOTTAVASTI ELÄT ILOISESTI TOISENKIN MOKOMAN!

Advertisement