Poislähtijät

Tänään aiheeni on synkkä, siitä ei pääse mihinkään. Jokainen meistä tuntee tai tietää jonkun näin poistuneen. Tämän vuoden maalis-huhtikuussa Suomessa itsemurhan teki 129 ihmistä, siis vain kahdessa kuukaudessa. Ei varmaankaan sattumaa, että silloin elimme kaikki koronan ensimmäistä aaltoa, moni yksin asunnossaan pitkiä aikoja. Kuinka käy nyt pimeään talviaikaan, uuden aallon koitellessa? Pelottaa ajatella.

17-vuotiaana luin Hellevi Salmisen Sivarin, jossa armeija koituu herkän nuoren miehen kohtaloksi. Miehisten arvojen puristuksissa yksi ei jaksa esittää muuta kuin on, omasta mielestään heikko. Miehen itsemurha järsi ajatuksissa, ja juttelin siitä usean totaalikieltäytyjän ja siviilipalvelusmiehen kanssa. Yhden ystäväni armeijakaveri oli oikeasti tehnyt itsemurhan, samalla tavalla itsensä liian herkäksi kokeneena.

2005 serkkuni käveli junan alle. Hän oli synnyttänyt kuolleen tyttövauvan, masentunut pahasti, joutunut hoitoon asian vuoksi. Kun hän pääsi kotilomille, edes pienen esikoispojan läsnäolo ei auttanut, painavasta olotilasta oli päästävä eroon. Sain puhelun keskelle aamupäivää, ja katselin pieniä lapsiani itkien. Kaikki serkkuni kanssa käydyt keskustelut palasivat mieleen, tuntui kestämättömältä, ettei kukaan meistä osannut estää häntä.

Serkku on käynyt mielessä silloin tällöin, mutta kun täällä Outokummussa oman lapseni ikäinen tyttö hyppäsi junaradalle pari vuotta sitten, serkkukin teki paluun. Tajusin etten koskaan saanut purettua serkun kuolemaa mielestäni, ja nyt kaikki palasi vahvasti mieleen. Oli pakko kirjoittaa tarina, jossa sai mietittyä miten näin voi käydä. Millaisissa syvyyksissä ihminen kokee kuoleman helpotuksekseen? Pienoisromaanista tuli pitkä, mutta sitäkin pidemmälle pääsin ajatuksissa. Lähtö on lopullinen meille muille, lähtijälle itselleen portti pois sietämättömästä olotilasta. Jos mistään ei näy pienintäkään valoa, pimeys imaisee sisuksiinsa.

Viikko sitten kirjailijamatineassa nuori mies kertoi omasta kirjastaan, tuskasta jonka avopuolison itsemurha jätti käsiin. Maailmanparantajana itsensä epäonnistuneeksi kokenut, uupunut, kiltti ja herkkä nainen halusi vähentää kulutusta, ja pelastaa maapallon. Työtä oli liikaa, ainoa järkevältä tuntunut lopputulos oli poistua itse kuluttamasta. Mutta kuinka suuren kuopan reunalle siinä kumppani jää? Sen näki ja tunsi kirjailijaa kuunnellessa, lopun elämäänsä hän tulisi lähtöä miettimään.

Hyvin monet läheisensä menettäneet kertovat, että mitään varoittavia singnaaleja ei näkynyt. Onnistuakseen lähdössään, hyvin valmistautunut peittää valmistelunsa ja päätöksensä. Niiden rohkeiden, jotka vielä epäröivät ja hakevat apua, tulisi löytää ja saada sitä välittömästi. Siksi itsemurhan ehkäisyyn pyrkivät auttavat linjat ovat ratkaisevassa roolissa. Kriisipuhelin päivystää 24h numerossa 09 25250111. 

Ennenaikaisia kuolemia voidaan yrittää estää pitämällä huolta yksinäisistä. Vaikka virus estäisi tapaamiset, soittaminenkin auttaa. Läheisyyttä ei tietysti korvaa mikään, me tarvitsemme toisiamme. Aniharva on oikeasti erakko luonteeltaan. Tiedän tälläkin hetkellä pari ihmistä, joille yksinolo on tosi haastavaa. Viestittelen heille, toista pystyn tapaamaankin lyhyemmän välimatkan takia. Toivottavasti kenenkään ei tarvitse esittää pärjäävänsä paremmin kuin oikeasti pärjää. Parempi toimia varuilta, kuin saada lohduton puhelu, kun on jo myöhäistä.

Advertisement