Ulko-ovi oli kiinni, portailla parin päivän lumet. Kolistelin sissään mennessä ja huutelin Artoa, mutta hiljasta oli. Kyökki oli semmonen kun se aina on ollu, palanu kahvitippa keittimen pannussa, sivupöyällä avaamattomat laskukuoret, ja hanakin tippu ihan niinku aina. Hellan päälle oli vedetty uus juttu, pyykkinaru. Siinä roikku läpipaistavia kalsareita somassa rivissä. Kätevän lämmin kohtahan se on, kun ei vaan tipu pöksyt polttaville levyille.
Kammarissa oli verhot ikkunoien eessä, en ensiks nähny kuin tupakan palavan pään. Matto oli kuprulla, olin heittää voltin jo ennen tervehtimistä. Mutta eipä tuolla ollu ennää väliä, kun Artolta oli virta katkennu. Niin tuore juttu, että tumppi oli vielä kuuma, kuiviin suupieliin takertunu. Ois voinu luulla ukon nukkuvan, liikkumatta kun oli, mut silmät sillä oli auki. Ne tuntu tuijottavan vastapäisen seinän täytettyä metsoa.
Niinhän tuo oli maate kuollu Mirjakin, viis vuotta takaperin. Vaan tähän jäi Arto silti asumaan, anopin kanssa. Kylällä puhuvat jotta samassa parisängyssä makasivat, Arto ja anoppisa. Eihän tuo meikäläistä pahemmin häirinny, omapahan on asiasa. Ei ne kuitenkaan sinne Torremoliinokseen yhessä menny. Lie sillä anopilla siellä joku toinen, nuor mies, mut espanjalaine.
Niinhän tuo oli kova halkoja hakkaamaan, vaan viel kovempi tupakoittija. Kovast ramppas Venäjän puolella, sieltä sai kessua halvemmalla. Kyllä tuo mahorkka kelpas anopilleki, eihän sitä ois muuten saanu sisällä poltella. On siinä vaan niin tympeä hajua itelle, kun ei oo ennää vuoskymmeneen pitäny sätkää huulessa.
Sanomalehen ja kahvikupin vieressä on kai toisesta lehestä leikattu myynti-ilmotus. Siinä on Arton vanha haitari kuvassa hintaan 600 euroa, ja sen lisäks tarjotaan koivumottia pinottuna 70 eurolla. Onko se kumminkii ollu Torreen matkalla, vai mihkä se nuin isoja summia on ollu vailla? Tuskin sen omatunto nyt on alkanu soimaamaan, että laskutkii pittää maksaa.
Kai se on vanhalle kamulle joku kyyti soitettava. Ei sitä kehtoo tuohon jättää haisemaan. Johan tuolla olis anopilla matofarmi kammarissa muutaman kuukauen päästä, kun pallaa kottiisa kesää oottamaan. Ei tuu tähän tölliin ennää asiaa, joutaahan tuota sitten myöhemmin siellä toisellahi puolella haastaa. Jäähän tuo vähän kiinnostammaan, että mitä se sillä 670 eurolla ois mahtanu ostaa.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 