Jouluaatto. Se oli lapsena ehkä odotetumpi kuin syntymäpäivä, koska sen tunnelma ulottui kauemmas, ja kosketti useampaa. Lahjoista ei ollut niin suurta väliä, ehkä siksi, että olin onnekas. Sain yleensä sen lahjan, jonka toivoinkin, ja monta muuta. Ymmärrän lasta, jolle toive ei toteudu, silloin lahja on aina ulottumattomissa, ja saa sädekehän yllensä.
Pienenä paras joulu vietettiin isovanhemmilla, oli tädinkin perhe saman katon alla. Keittiön puuhellassa ja olohuoneen takassa paloi tuli, kuusi oli koristeltu, huoneissa leijaili mummin herkkujen tuoksuja. Paikalla oli paljon ihmisiä, rento tunnelma, ainakin meillä lapsilla.
Nuorimmainen sanoi juuri aamulla koulumatkalla, että enää lahjat eivät olekaan paras juttu aatossa. Kysyin, että mikä sitten. Pojan mielestä se, että kaukana asuva siskokin tulee kotiin, eikä ukki ole yksin, vaan meillä syömässä ja saunomassa. Tunnustus tuntui silmiä kostuttavalta, näin oli kasvatuksesta ehkä mennyt perille jotakin aitoa.
Niinpä ne ovat omatkin toiveeni ja iloni aiheet, läheiset. Ja koska sillä Lahteen muuttaneella lapsella on jo kumppani, on hänetkin ehdottomasti pyydetty mukaan. Pikkuveli antaa huoneensa lainaan useammaksi päiväksi. Suunnittelemme ruokia niin, että vävykokelaskin saa vatsansa täyteen lempiherkuillaan, onhan tällä syntymäpäiväkin jouluaattona.
Aattoon kuuluu uuniriisipuuro, hössäystä keittiössä hyvässä hengessä, saunan lämmitystä, ajatonta ruokailua ja lahjojenkin vaihtoa kuusen valojen kimmellyksessä. On siinä edelleen satumainen tunnelmansa, rauha ja rakkaus samassa paketissa. Kuuntelemme musiikkia, ja katsomme jouluaiheisen elokuvan yhdessä.
Hehkutuksen varjossa mietin joka kerta, entä jos olisikin yksin, tai perheessä joku vetäisi överit pullosta, viis veisaten kenenkään joulurauhasta, vähiten läheistensä? Olisiko joulu aina se ajankohta, jolloin haluaisi karata maailmalle? Kerran eräs tuttu sanoi, että mitä kauemmas pääsee, sitä parempi. Isotätini kutsui vuosikymmeniä kommuuniinsa Kruununhakaan yksinäisiä joulun viettäjiä. Hämmästelin hänen hyvää henkeään jo pienenä. Neljä naista muutti aikanaan yksiin, kaikki perheettömiä ja kristosofiaan perehtyneitä. Heidän pienessä keittiössään ei ollut paljoa neliöitä, mutta katto oli hyvin korkealla, kuten tunnelmakin.
Tänä jouluna Hurstikaan ei saa järjestää kodittomille ja yksinäisille isoja juhliaan koronan vuoksi. Hän jakaa kuitenkin jouluruoat kasseissa mukaan. Toivottavasti jokainen löytää lämpimän paikan, missä syödä ruokansa, ja nukkua. Tätä en pysty paremmaksi järjestämään, mutta pienen osani voin antaa Hurstin ruokakassaan tilille Danske Bank FI8080001170079090.
Jouluaattona huokailemme toisinaan ääneen, että jospa tämä tunnelma säilyisi jokaiseen päivään. Se paras tunne on mahdollista säilyttääkin, kun vain muistaa jakaa omastaan, on se sitten rahaa, apua tai aikaa. Tähtipölyä on ilmassa aina, ja myötätunto on syntymälahja.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 