Siisti salaisuus

Isä oikoo päiväpeitettä ja asettelee koristetyynyjä sängylle. Mattojen pitää olla suorassa, hapsujenkin. Vessan käsipyyhe vaihdetaan joka ilta uuteen, vaikka heitä on vain kaksi. Astiat on pantava tiskikoneeseen, ja murut pyyhittävä pöydiltä. Lemmikeistä ei puhettakaan, ei edes akvaariosta. Huonekasvejakaan ei ole, ne pudottavat lehtiä, ja multahommat ovat aina sotkuisia. Siistiä olla pitää. Äiti ei tuota tarkkuutta jaksanut, halusi muuttaa erilleen. Siellä Mea on viikonloput, vähän sottaisemmassa, mutta rennommassa kodissa. Ei isä kai mahda mitään itselleen, kyllä se tuntuu äitiä kaipaavan.

Mea juo kaakaon loppuun ja korjaa jälkensä. Omasta huoneestaan hän hakee kaksi kippoa, joista toiseen laittaa kylmää vettä, ja toiseen raksuja. Kipot hän laskee keittiön lattialle. 

Ulkona on pakkasta, on puettava paksu talvitakki päälle. Reppu selässä Mea vielä napsauttaa keittiöön pikkulampun palamaan.

Kuistilla hän katselee hetken ympärilleen, kunnes tuttu tepsutus kuuluu lähestyvän. Parin talon takaa ilmestyy Pörrö, sekarotuinen pystykorva. Se jätetään aina päivisin pihamaalle värjöttelemään, kun omistajat lähtevät töihin. Mea on rapsutellut ja leikkinyt koiran kanssa jo vuosia, mutta vasta tänä talvena Pörrö on osannut aamuisin häntä vastaan.

Etuovi auki, ja koira sisään. Siellä sen on hyvä lämmitellä koko päivä rauhassa talonvahtina. Mea tulee kotiin aina ennen isää ja omistajia, saattaa koiran takaisin omaan pihaan ajoissa. 

Kesken matikantunnin Meaa hymyilyttää. Hän näkee mielessään kuinka Pörrö myttää koristetyynyt pesäksi ja kiehnää isän siistiksi pedatulla sängyllä tyytyväisenä. Mutta jälkiä Pörrön vierailusta ei jää, siitä Mea pitää huolen, ennen isän tarkasteluja. Pitäähän jokaisella olla omia salaisuuksia.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s