Kuu

Äiti vetää verhot ikkunan eteen, ja kumartuu kurkkaamaan nukunko. Pidän silmiä kiinni, mutta kun äiti kääntyy pois, avaan ne. Hän ei menekään suoraan ovelle, vaan tuijottaa itseään lipaston päällä olevasta peilistä. Vaikka verhot ovat kiinni, näen kuun äidin silmissä. Hän seisoo täällä, mutta on jossain muualla.

Koitan nukahtaa, nyt kun tiedän että hän on jo kotona. Pyörin vain kyljeltä toiselle, korvaan sattuu, jalka on puutunut, pissattaa. Seilaan niissä aamuissa, kun äitiä ei saa heräämään, ja pelottaa lähteä päiväksi kouluun.

Kävelen hiljaa olohuoneen sohvalle, ja siellä äiti makaa paksun käsivarren alla, jonkun kaljun miehen vieressä. Mies kuorsaa, ja on kerinyt kaiken peiton itselleen. Äidin paljas selkä on valoisin kohta tummassa huoneessa.

Vessassa on iso kasa vaatteita lattialla, päällimmäisenä musta vyö, jonka metallisolki painaa enemmän kuin äidin käsilaukku kaikilla tavaroilla. Isoissa sukissa on reiät molemmissa kantapäissä, äidin huulipunan hylsy on haljennut. Kestää kauan ennen kuin pissa tulee, miehen hiki on tarttunut jo vessan käsipyyhkeeseen. Nirsin vyöhön kynsisaksilla melkein huomaamattoman kielekkeen, ehkä tämäkin menee pian kotiinsa takaisin.

Aamulla etsin appelsiinimehua jääkaapista, kun äiti tulee ilkosillaan viereen seisomaan. Hän silittää päätäni tahmeilla sormillaan, ja pahoittelee, ettei ole enää mehua, eikä maitoakaan. Käy sitten hakemassa käsilaukusta kympin setelin, työntää sen farkkujeni takataskuun. 

Rapussa haisee tupakka, ja ehkä lihapiirakka. Sylki kastelee suun, ja loikin parit portaat kerralla. Kadulla huomaan, että kuun puolikas on unohtunut taivaalle. Sen pitäisi olla aamulla muualla.

Advertisement