Valtaaja

Mia herää keskiyöllä kolinaan. Hetken patjalla kuunneltuaan, hän uskoo katon irrallisen nurkan paukkuvan tuulessa. Uni ei kuitenkaan odota silmäyksen takana, huolet järjestyvät taas jonoon ja odottavat ratkaisuja. Taskulampun paristoja säästääkseen Mia makaa pimeässä silmät auki. Retkikeittimellä lämmitetty hernekeitto ei ota asettuakseen vatsaan. Jos olisi sähköt, saisi irrallisen lämpöpatterin patjan viereen, ei tarvitsisi edes palella. Mia vetää kädet makuupussiin, ja on huolissaan, kerkeääkö enää nukkua ennen herätystä.

On noustava jo viideltä, että voi polkea työpaikalle ennen muita suihkuun. Keittiölle tulee naisia jo puoli seitsemäksi, ja heillä on samat pukeutumistilat. Toimistolle porukkaa ilmestyy vasta kahdeksaksi. Kaikki tykkäävät hänestä, kun kahvia on joka aamu jo kannu odottamassa. Ei heillä ole aavistustakaan, että hän itse juo kahvinsa jo kuudelta, ja syö jääkaapista toisten eiliset eväiden loput. Alusta saakka muut ovat olettaneet, että siivooja heittää vanhat ruoat jo illalla pois.

Hän ei saa unta. Talo narisee ja paukkuu, kadulta näkyy vain himmeä katulyhdyn kajo. Kuka vain voisi periaatteessa tulla taloon sisään, kuten hänkin. Vanha pankkirakennus on huonossa kunnossa, ja jätetty tyhjilleen jo yli kymmenen vuotta sitten. Tähän mennessä hän on saanut asua täällä rauhassa, muutakaan paikkaa ei ole. Kunhan hänen harjoittelujaksonsa viimein päättyisi, ja työnantaja ottaisi hänet vakituiseksi, olisi mahdollista etsiä halpaa vuokra-asuntoa. Enää hän ei laittaisi luottoaan yhteenkään mieheen, ne eivät olleet sen parempia kuin äitikään.

Lopulta Mia nukahtaa. Kun pieni hiiri putsaa maiskuttaen hernekeiton roiskeita pään vieressä, Mia on syövinään seisovasta pöydästä mahan täyteen lämpimiä ruokia. Ravintolassa on lämmintä, hänellä puhtaat vaatteet päällään, ja vielä on jälkiruokapöytäkin maistelematta.

Advertisement