Keittiön pöydällä oli tyhjä kossupullo ja lasi, jonka yläreuna oli tuhriintunut äidin ruskeanpunaisesta huulipunasta. Töhkis pursui jo pöydälle, mutta Kia ei jaksanut tyhjentää sitä, nappasi sentään pullon lasinkeräysastiaan. Jääkaapissa oli vielä eilen ostettuja riisipiirakoita, muttei enää suolakurkkuja, ne olivat kai maistuneet kossun painikkeena. Vedenkeitin napsahti, Kia kaatoi kiehunutta vettä teepussin ja sokerin päälle.
Vessaan mennessään Kia kuuli kuorsauksen. Hän luuli äidin lähteneen kapakkaan, mutta tämä makasikin selällään sängyllä, kusi haisi eteiseen asti kirpeänä. Kiaa oksetti. Hän veti oven kiinni, ja pakkasi omassa huoneessaan villapaidan, alushousut, sukat, harjan ja hammasharjan reppuun. Lompsa, kännykkä, ja kuviskansio sujahtivat kangaskassiin. Ikkunan ulkopuolella mittari näytti 12 astetta, viileää toukokuun aluksi, mutta kyllä se siitä lämpenisi.
Kia oli jo menossa ulko-ovesta, kun päätti kuitenkin osoittaa mieltään. Hän otti kossupullon, ja kaikki yhdeksän Alkon pulloa lasinkeräyslaatikosta pöydälle. Hän muodosti pulloista spiraalin, ja ripotteli sitten töhkiksen tumpit ja tuhkat kaikkialle pullojen juurille. Siinä oli sopiva tilataideteos äidille, mitään lappua ei tarvittu. Rapun puolelle astuttuaan, Kia pamautti voimalla ulko-oven kiinni, josko tuo kuorsaukseen tepsisi.
Parin talon päässä Ilkka koitti herätellä isäänsä, mutta tämä oli ottanut unilääkettä, eikä hievahtanutkaan. Parta oli ajamatta, tukka kasvanut päälaen kaljun ympärille pitkäksi, rasvaiseksi matoksi. Olohuoneessa oli raskasta hengittää, pölyä ja roskaa oli varmasti puolelta vuodelta, trimipramiinin ilmaannuttua taas käyttöön. Ei Ilkka jaksanut yksin siivota, käydä kaupassa, kokkailla ja tiskailla, pyykkäillä ja käydä lukiokursseja. Nyt raja oli todella tullut vastaan.
Ilkka sulloi makuupussin ja täkin rinkkaan, taitteli pari pyyhettä ja vaihtovaatteita tyhjiin koloihin ja taskuihin. Vesipullo ja kuivamuonaa oli työnnettävä telttapussiin. Tavaraa oli lopulta kamelillekin liikaa, mutta ihme kyllä hän pääsi niine hyvineen hissiin. Isä osaisi nukkua ilman häntäkin, ja pakko tämän olisi joskus vaivautua kauppaan. Ilkka huokaisi hissin peiliin sumean ympyrän, veti etusormellaan sen keskelle sydämen.
Lähin metsä ei ollut ikimetsälle sukuakaan, mutta puoli tuntia käveltyään löysi mukavan puiden kätkemän kallion laen, johon teltta seisahti aloilleen. Ilkka purki makuupussin pohjalle, täkin päälle, pyyhkeet kahdeksi tyynyksi, ja jäi aloilleen äänettömyyttä kuuntelemaan. Täällä olisi hyvä lukea koulukirjoja, vielä kun sää lämpenisi, aina vain parempi.
Kia oli ostanut R:ltä täytetyt patongit ja kylmät kahvijuomat, jotka meinasivat pulpahtaa metsäpolulle kangaskassin suulta. Polku nousi huomaamatta ylemmäs, puut alkoivat kasvaa tiheämmässä. Juuri kun Kia alkoi epäillä reittiään, hän erotti pienen kaistaleen vihreästä telttakupolista. Hän avasi hiljaa vetoketjun, ja painui Ilkan viereen makuulleen. Tämä ei edes herännyt, nukkui niin tyytyväisen näköisenä hiljaisuuden keskellä, että Kiakin jätti kassinsa purkamatta, sulki vain silmänsä, ja näki miten kesä tulisi pikkuhiljaa ympäröimään heidät. Tämä olisi parasta mitä hän oli koskaan itselleen antanut, lomaa äidistä, ja uuden mahdollisuuden. Eikä hänen tarvinnut osata tätä yksin.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 