Matkamuisto

Olen tehnyt tuplavuoroja jo kolmatta kuukautta, tuurannut kaikkia, joilla vain on ollut jotakin menoa tai levon tarvetta. Nyt rahaa on kasassa niin, että pystyisin vuokraamaan auton paikan päällä, majoittumaan johonkin edulliseen bed and breakfast -paikkaan, ja ostamaan ruokaa. Lennot sain maksettua normipalkoista jo kolme kuukautta sitten, heti kun äiti oli viimein Pandoran lippaansa avannut.

Äiti on aina ollut vaitonainen tapaus, esimerkki hiljaisesta hissukasta, ison firman puhelinvaihde. Vastailtuaan päivät pitkät ihmisten puheluihin, ei hän kotona ole vaivautunut vastaamaan mihinkään. Olemme vain kaksin, seurana kaksi kissaa. Äidille se riittää, hän rakastaa katsella televisiota, neuloa, lukea, leipoa, ja laittaa ruokaa. Hän ei käy missään, vaikka tiedän hänen matkustelleen nuorena ulkomaita myöten.

Kun hän toukokuussa sairastui kuumeeseen ja kurkkukipuun, hän säikähti saaneensa koronan. Hermoheikkona hän kuvitteli jo joutuvansa hengityskoneeseen, ehkä kuolevansa. Siksi hän pyörsi omat päätöksensä olla puhumatta vanhoista. Jo kolmantena kuumeisena iltana hän pyysi minut teatraalisesti sänkynsä viereen, jakaakseen salaisuuden. Tiesin heti mitä hän tarkoittaa, ei kai kukaan kuvittele syntyneensä äidistään pyhän hengen raskaaksi saattamana.

Äiti näytti minulle kuvia mustatukkaisesta ja parrakkaasta nuoresta miehestä, jonka nimi oli kuulemma Arcas Kazantzákis. Tämä oli omistanut pienen veneen Kreetalla, ja kuljetellut sillä turisteja merellä, katsomassa saarta ulkoa päin. Äiti vaaleine hiuksineen ja helposti palavine ihoineen, oli saanut mieheltä lippahatun ja pusakan lainaan. Kun äiti jäi toisten jälkeen vielä kiittämään vaatteista, mies oli pyytänyt hänet syömään rannan pieneen ravintolaan. Vaikka molemmat puhuivat englantia aika huonosti, ihastus auttoi kuromaan välimatkaa ennestään vieraaseen ihmiseen. He viihtyivät toistensa kanssa niin hyvin, että äiti tapasi miestä loman loppuun saakka, lentokenttä-hyvästeihin päättyen. 

Imatralle palattuaan äiti ikävöi Arcasta kovasti, laittoi tälle jopa kirjeitä postiin, muttei koskaan saanut vastausta. Neljän viikon päästä matkasta äiti hoksasi, ettei kuukautisia tullutkaan. Niin minä sain alkuni, ja äiti piilotti nuo muutamat kuvat, ja päätti sulkea suunsa, ettemme kumpikin turhaan haikailisi olematonta. Paitsi että heti kuultuani, aloin haikailla. Koin vahvasti, että minun kuuluu nähdä isäni, ja kuulla hänenkin puolensa tarinasta. 

Viimein helteisellä Kreetan saarella tunnustelen suolaista, kuumaa meri-ilmaa, palaneen oloista maata kuivine kasveineen, ja kirkkaan sinistä, pilvetöntä taivasta. Asetun vuokraamani pikkuauton rattiin, laitan isäni entisen osoitteen navigaattoriin, ja ajelen kohti nousevaa, vuoriksi muuttuvaa maisemaa. Jostain täältä löytyisi puolet geeneistäni, ja historiaa, josta haluan kuulla ja oppia. Takapenkillä on matkalaukullinen valokuvia ja tuotteita Suomesta. Isänikin on aika tutustua paremmin joihinkin turisteihin. 

Matalan valkean talon viereen pysäköityäni, kurkistelen aidan takana rehottavaa puutarhaa. Siellä on kesäkurpitsoita, munakoisoja, tomaatteja, kurkkuja, viinirypäleitä, sitruunoita, oliiveja, ja mies vaaleissa shortseissa, ilman paitaa. Hän kääntyy katseeni selässään tunnettuaan, ja näyttää valokuvasta mieleen painuneen nuoren isältä. Olen varmaankin oikeassa osoitteessa, tuon miehen voi olettaa antaneen äidille matkamuiston. On aika kertoa hänelle tarina.

Advertisement