Suruun juuttunut

Pään räjäyttää rankkasade,

pisaroissa kuolleet rakkaat,

kasvoineen.

Ylitse käy kylmä viima,

puhaltaa muistot,

ulottumattomiin.

Juoksen sammalikossa, jäkälillä,

käpyjen päällä, juuriin kompastun,

kiinni en saa

yhtäkään.

Puuska pyyhkäisee jalat maasta,

lentelen kuivien lehtien mukana,

saavutan kasvot

ja muistot.

Siinä se meni omakin elämä,

pyyhälsi toisten perään,

kun haikailin menneitä.

Nyt hakkaa sade päätä,

toisella puolella,

ja pisaroissa on elävien kasvot.

He jäivät,

ikävöin sinne.

Advertisement