Pimeässä

Ilta hämärtyy, laitan lyhtyjä kuistille saunan jälkeen. Hengitys höyryää, niin kuin lämmin ihokin viileässä illassa. Nojaan kuistin puisen penkin selkänojaan ja tuijottelen puutarhan perille, jossa liikkuu varjoja, kuin pimeitä ihmisten silhuetteja.

Tuolla viistosti oikealla, naapurin rouva lepää riippumatossa reporankana, sairastettuaan vakavasti. Veljeni polkee pyörällä parinkymmenen kilometrin lenkkiä, työasiat kauas viskattuina. Mieheni hoitaa selkäänsä piikkimatolla, meditoi samalla, irtoaa viikon kiireistä. Ystäväni istuu puutarhansa keskellä sylissään ruusuja, kupissa yrttiteetä, mielessään muistoja. Poikani kurkistaa nelinkontin leikkimökin alle, tervehtii siiliä. Isäni venyttelee kireitä hartioitaan, lämmittää itselleen lempiruokaansa hartaudella.

Mutta eivät he ole siellä. Nämä ovat pimeän tuomia varjosieluja, jotka hoitavat ne tehtävät yön tullen, mitkä jäivät päivällä tekemättä. Ne ajatuksen tasolle unohtuneet hetkiset, jotka olisi voinut sujauttaa päivään, mutta kiire ja tärkeämmät tehtävät ajoivat ne varjoisiin nurkkiinsa, odottamaan sopivampaa hetkeä. Eikä sitä tullut, tuli vain väsymys, pesut, ja maate meno. Mutta ei hätää, pimeässä toteutuvat nekin kaivatut hetket. Odotetut, itselle luvatut tovit, jolloin hengähtää, nauttia elämästä, miettiä tärkeitä, jahdata omia unelmia, kadota kuvasta, rauhoittua.

Jokaisella jäänee väliin näitä unohdettuja hetkiä. Olen rauhallinen, jos nekin saavat huomionsa pimeässä, alitajuntamme aalloilla, tai jollain ylimääräisellä ulottuvuudellamme. Jospa oppisimme nipistämään itseämme kesken kiirettä päivällä, muistuttamaan elintärkeistä hetkistä, joista saamme virtamme, tilaa, happea ja eliksiiriä.

Horjahdan, ja olen takaisin höyryävässä ruumiissani, kaikin hereilläolon ajatuksin. Keskellä pihaa, isoilla kivillä, istuu pimeän ajan minäni. Lyhdyn valossa näen itseni nurmella, koirani pää sylissä. Silitän vanhaa karvaista ystävääni, hyräilen levon hetkeä, unohdan mehusopat ja piirakat hellalle ja uuniin, maksan laskut tuonnempana. Näin sen olisi pitänyt mennä, sehän oli perimmäinen ajatukseni. Huomenna muistan, toivottavasti ystäväni odottaa vielä.

Advertisement