Luen Helsingin Sanomien kuolleita palstaa, silloin tällöin. Kesken kirkkaan aamun kesäkuussa, muuttotohinoissa, hiljennyn. Miten ihmiset toivottavat rakkailleen hyvää matkaa? Mitä he valitsevat viimeisiksi sanoikseen? Yleisin valinta on runon, laulun tai virren säe, koska ne tuntuvat solmivan omat tuntemukset ja muistot yhteen. Joku uskaltautuu kirjoittamaan myös oman värssynsä.
Jo hienoon ikään ehtineiden hyvästely ei sureta niinkään, mutta kun joku on joutunut pois nuorempana, se koskettaa. Paatoksellinen uskonnollisuus ei uppoa minuun, mutta herkät, elämää osuvasti ja sattuvasti käsittelevät runot kyllä. Jään miettimään minkälaiset sanat haluaisin itseeni liitettävän, tai millaiset sanat löytäisin omalle lähimmäiselle.
Kun nuo viimeiset terveiset painetaan lehteen, niiden kuulija on jo poissa. Siksi haluankin toisinaan muistuttaa itseäni huomaamaan nämä käsissämme olevat päivät. Vaikka on vaikeaa sanoa niitä painavia rakkauden tunnustuksia arjen keskellä, ne sanat löytävät perille. Ne ovat niitä sanoja, joita kannamme rinnassa, vielä kun sydän lyö.
28/6 Helsingin Sanomien Kuolleet palstalla koskettivat eniten valitut viimeiset sanat:
Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikoissa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella. (Ei mainita)
Niin tyhjä taas kun olet pois tää talo on. Me ovi haassa ollaan vain, pois valo on. Ja me talon kanssa kuunnellaan kun sade lyö ikkunaan. Voi kuinka me sinua kaivataan. (Martti Syrjä)
Meri huokaa rantakiviin. Veden yllä linnun lento aamuaurinkoon. On muuton aika. (Ei mainita)
Tuuli kulki yli maan vieden kaiken mukanaan. Tuuli kulki uudestaan, vaikkei mitään enää ollutkaan. (Kanssani samana vuonna syntyneen miehen kuolinilmoituksesta, jossa äitinsä kertoo pojan lukiossa kirjoittaneen nämä lauseet itse.)
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 
🙏✨❣️
TykkääTykkää