Moona

Moona oli maalannut itselleen vinot silmät, mustat kajalit ylsivät ohi silmänurkan, kaartuivat perhosina ohimoille. Meikin takaa hän rohkeni tuijottaa illanviettäjiä suoraan kasvoihin. Tuijottaessaan mietti missä kallistaisi päänsä tyynyyn tänä yönä. Ei ainakaan isän luona rivitalon ahtaassa huoneessa, ei nyt kun oli päässyt ulos asunnosta, muiden ihmisten ilmoille.

Moona oli hyvä bongaamaan bileitä, istumaan kuppiloissa, ja kyselemään vaivihkaa jatkoja. Hän notkui mieluusti puolituntemattomilla porukoilla, nuhjasi vanhempien miesten kainaloissa, ja haaveili nuoresta miehestä, jonka kanssa asettua oman katon alle. Kukaan ei päässyt Moonalle kylään, koska kodissa hallitsi hullu keisari, isä joka saattoi olla kaupunginjohtaja, kirurgi ja salapoliisi saman illan aikana. Keisari lukitsi alamaisen välillä vessaan, naulasi kerran huoneen oven eteen laudan, koitti syöttää puurossa rotanmyrkkyä, ja saksi parhaat menovaatteet. Salapoliisi kyttäsi missä vaatteissa Moona lähti asunnosta, kyseli kenen kanssa liikkui, milloin tulee takaisin. Kaupunginjohtaja syytti varkaaksi, väitti onnenonkijaksi ja hupakoksi, huoraksi ja tyhjännaurajaksi. Kirurgi tuli paikalle ja laittoi laastaria henkisiin vammoihin, mutta aina liian myöhään.

Moonan piti sulkea surkea isä ulos pääkopasta, ja karistaa Kannelmäen  pölyt minihameen helmoista. Hänellä oli eri imago ulkomaailmaa varten, kova muija, oman tiensä kulkija, rajoitusten vihaaja, toisille nauraja. Niillä konstein hän pärjäsi pahasuisten susien laumassa, raivasi tiensä ylemmäs piireissä, luisui sitten yhdeltä nuorelta uroolta toiselle, ja kolmannelta sai kyydin pilvelle. 

Moona leijui ylös korkealle, lähelle polttavaa aurinkoa. Pehmeä maailma, missä tuuli vain puhalteli ajatuksia lentoon, ja syleili jokaista ihmistainta, upotti ansaan. Niin pehmeä oli pilvien pumpuli, niin unettavat lempeät olotilat, että veivät Moonan täysin toiseen maahan. Siellä ei enää ulvoneet sudet eikä vaaninut hullu keisari. Mutta sinne ei päässyt myöskään yksinäinen isä, joka turhaan asunnossa tytärtä odotteli. Harhoissaan lähti lopulta etsimään Moonaa, ja päätyi auton yli ajamaksi. Sekään ei niin pahasti ottanut pintaan, kun Moona pilven sisällä hengitteli. Pehmeissä sfääreissä hän pakkasi asunnon kamat laatikoihin, luovutti avaimet isännöintiin, muistonsa vinttikomeroon, ja liukui vanhan leskimiehen luo. Yhden kerran yöllä tirautti itkun, ja antoi miehen nuolla kyyneleet pois.

Advertisement