Micu ajaa toyotan risteykseen, jarrutus on niin nopea, että nopat heiluvat ees taas. Kiskalla seisoo pari pimua, ne katsoo autoa ja kuskia, tumppaa tupakat. Sitten kääntyvät, ja ovat kuin eivät olisikaan. Nuorta kuskia harmittaa, taas saa yksin ajella. Ei väkisin, painaa kaasua, ottaa uudet lukemat.
Kortti vei kaikki rahat, vielä on isälle pystyssä sata euroa. Jotain pitäis keksiä, että ois ees millä ostaa bensaa. Vaikka on nälkä niin ei auta hampurilaismainoksia katsella. Täytyy ajaa mummolaan, jos siellä vaikka saisi karjalanpaistia. Mummon voisi myös kyytiä kaupoille, ehkä se antaisi tankata.
Isosisko leikkaa pihalla Micun tukan siistiksi, ja antaa veljelle poikakaverinsa vanhat levikset. Micu peilaa vinttihuoneessa, ja näppää uuden selfien. Lähtee ajelemaan jalkapallotreeneihin, tapaamaan kavereita. Pelaamisen jälkeen istuu kentän laidalla juomassa, kuuntelee jätkien juttuja. Lauma lähtee baariin oluelle ja iskemään naisia. Micu jää vielä ruohikolle, ei ole yhtään rahaa, eikä haluja.
Toyotan kylkeen nojailee ponihäntäpäinen Ville, pyytää autokyytiä keskustaan. Sisällä autossa katsoo Micua, laittaa radion soimaan. Pyyhkäisee Micun uutta lyhyttä tukkaa kädellään, ja vetää hartioista lähemmäs, sitten jo suudellaan. Micua ei enää harmita nälkä tai raha-asiat, on lämmintä ja mukavaa. Ville hymyilee silmillään, ja saa vatsassa jotakin keinumaan. Kaksin ajelu oli toiveissa, ja nyt se natsaa.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 