Lauma

Tulen porttikongista valoon kadulle, enkä hetkeen ymmärrä onko näkyni unesta. Katu on täysin autio, vaikka on perjantai-ilta, jolloin ihmiset aivan kuhisevat keskustan baareissa ja kävelykaduilla. Ei kuulu ääntäkään, ei edes autojen pörinää tai yhtä lintua. Kipitän autolleni ja pujahdan nopeasti sen kyytiin. Tuntuu uhkaavalta että ympäristö on näin pysähtynyt, kuin millä hetkellä hyvänsä päälle sataisi kivenmurikoita, tai talojen takaa löntystelisi valtava dinosaurus. Lopunajan tunnelma ohjaa minut eri rampille, kuin oli suunnitelmissa.

Lähestyn kylää, on jo tummin hetki yöstä. Ei täälläkään liiku ketään, edes pienellä huoltoasemalla ei ole valoa, vaikka sen pitäisi olla auki koko vuorokauden. Kaarran kerran torin  ympäri, ja lähden sitten mökkitietä kohti. Hiekka rapisee auton pohjaan, puut ovat liikkumattomia tummia patsaita. Kuu on kaiken seisahtuneen yllä yksinäisenä kalpeana valona, eikä tarjoa yhtään lohdutusta.

Painun suoraan petiin, paksun peiton alle. Äänettömyys on ennen ollut tämän paikan houkutin, nyt minun on vaikea rauhoittua. Tuntuu että jokin on huolestuttavan väärin, eikä minua ole informoitu mistään muutoksista.

Avaan silmät heti kun kuulen lokkien äänet. Muistan saman tien miten outo ilta oli. Laitan hellaan tulet ja pannuun kahvinporoja ja edellisellä kerralla tuotua juomavettä. Tuskin se on mennyt huonoksi. Terassi on suoraan järvelle, ja hengitän syvään kosteaa ilmaa. Taivaalla on pilviä, lokit kirkuvat, kaislat heiluvat tuulessa. Kaikki on sittenkin normaalia. Haen kupin kahvia ja istun peiton kanssa penkille maiseman eteen.

Silloin äänet kuuluvat talon takaa, oikein ryminällä. Kuin iso lauma jotain kaviollisia juoksisi pian päälleni. Nousen seisomaan ja katson pihatielle. Kauempaa on tulossa sekalainen ja valtava lauma eläimiä yhtä soittoa kohti rantaa ja mökkiä. Olen halvaantunut niille sijoilleni, ja katson lähestyvää näkyä suu auki ja silmät selällään. Lehmiä, hevosia, lampaita, sikoja, kanoja, vuohia, ankkoja, kissoja, koiria, hiiriä ja rottia kulkee laumoittain mökin taa, asettuu rantaan ja kauemmas metsään. Osa lähtee uimaan, jopa vastapäiseen saareen. Pari koiraa, joiden rodusta en osaa sanoa, jää jalkoihini makaamaan. 

Käyn illalla kylällä, mutta siellä näyttää täysin autiolta. Vain jokunen eläin tuntuu tulleen myöhässä, ja etsiytyy nyt edellisten reiteille. Ainoastaan minun mökkini ympäristö on täynnä elämää. Syön pussipastaa terassilla kun tajuan, että aurinko ei noussut aamulla. Kuu on ollut taivaalla tauotta, kalpeana ja suurena. Sen kalpea valo makaa nytkin järven pinnalla ja taivaan kannella. Koirat painavat päänsä reisilleni ainoana lohtuna.

Advertisement