Minua kiehtoo tuo synkeä vanha akka, istuu kirkon edessä penkillä, ja tuijottaa muita. Kuuluu olleen opettaja, tarkka ja pelätty komentaja. Isosta lapsikatraasta se vanhin, jolle annettiin eniten tehtäviä, vastuuta ja palautetta. Leikkasi sisarustensa enkelikiharat kateellisena, ei opastanut polttavista nokkosista, eikä pistelivistä takiaisista. Vinosti hymyillen katsoi vierestä toisten kipuja, sai siitä palkintonsa.
Ei löytänyt miestä, vaikka kuuluu rakastuneen palavasti varattuun herraan. Odotti vuosia huomiota, pukeutui parhaimpiinsa ja laitatti tukkaa. Hankki hienon laukun ja korkeat korot, muttei saanut palvottuaan lankaan. Seuraili myöhemmin tämän rouvaa ja lapsia puistossa, kulki perässä kauppaan. Katsoi miten he syövät, mitä pukevat ylleen. Osti viikonloppuja matkustajakotiin, miehen perheineen lomallakin yhyttääkseen.
Koulussa jakoi huonoja numeroita, seisotti nurkassa, nöyryytti oppilaita. Usea menetti yöunensa ja varmuutensa, sai kauaskantoisia traumoja. Päivääkään ei sairastellut, tuli paikalle aina, ryhdikkäässä, moitteettomassa työpuvussaan. Säännösteli tarkoin syömisiään, viiniä joi lasin illassa aina. Lähetti haukkumakirjeitä nimettömänä, lehden yleisönosastossakin parjasi nimeltä muita. Ei koskaan kiittänyt tai kehunut ketään, kutsunut kylään tai tarjonnut mitään. Ei itsekään saanut lahjoja jouluna, ei kevätjuhlissa, kopsutti vain tiehensä nenä pystyssä.
Kirkkoon hän ehtii aina ensimmäisenä, odottaa ja katsoo ketä tulee perässä. Kuuntelee saarnaa nuttura kireällä, hymyilee papille teennäisen imelänä. Antaa kolehtiin viisi kahdenkymmenen sentin kolikkoa, jotta raha ropisee kovemmin pohjalla. Ilmestyy merkkihenkilöiden häihin ja hautajaisiin ilman kutsua, tyyriisti pukeutuneena, kukkakimpun kanssa.
Siinä istuu puolipilvisen taivaan alla, kuluttaa penkkiä samalla kohdalla ympäri vuotta. Tyytymätön ilme on kasvoillaan kuluneilla, kädet ristissä litteällä vatsalla. Säälisin vähän jos en muistaisi, että yritti erottaa ukkini mummista. Seurasi pahuuttaan joka paikkaan, vei perheeltä kotirauhan. Nytkin vain mököttää ja syyttää toisia epämukavuudesta, parittomuudesta ja lapsettomuudesta. Tuijottaa muita penkiltään, mutta oma kuorensa ei läpäise katseita. Istuu vain maailmansa loppuun saakka, katkerana ja onnettomana.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 