3 runoa ja laulunsanat

Juurettomana mulla ei oo kotia,

on yö joka vie uneen

ja aamu joka sanoo huomenta.

Ei ole huonetta,

on kuusien humina

ja pellon heinien kuiskinta.

Kasvatusta?

Vapaa sydän ja sanat,

millä ei haavoiteta.

(Valpurille)

Tule hurjapäinen siskoni,

juoksemme tänäkin yönä aidat rikki

ja heinät taivuksiin.

Tule jo joutuin,

anna minulle kylmän rohduttama kätesi

ja katso kirkkailla silmilläsi

kun teen taian.

Tänä yönä kuun valokiilassa puraisen

vanhan itseni reiäksi.

En pelkää, en kuiskaa,

vaan huudan.

Tule siskoni, tee omat magiasi tässä 

värien metsässä,

sammuta ylpeytesi,

joka kieltäisi hulluuden.

Emme pelkää, emme kuiskaa,

vaan huudamme.

Sillä syksy palasi jälleen

toisin kuin rakkaamme,

jotka hautautuivat lehtiin ja tukehtuivat

kosteaan multaan.

Tule siskoni, emme pelkää!

(Ilmestynyt Runoantologiassa Sydämeni laulu, omistettu ystävälleni Valpurille.)

Kaatopaikalla seison autonromun pellillä,

kylmä hivuttautuu villapuserooni ja kähmii

viluisilla käsillä.

Lokit etsivät ja löytävät.

Olen kaikki taivaankappaleet,

Äiti ja Maa.

Koillisesta tuulenpoika tempaa puunoksan mukaansa

ja lähestyy,

minä seison, en kumarra. Pilvet painavat taivaan hartioita.

(Laulunsanat, jotka soivat mieleeni Kreikassa)

Pienessä kylässä,

auringon ja meren välkkeessä,

isossa talossa joukko ihmisiä.

Yksiössä poikamies itsekseen sytyttää savukkeen,

kaataa kuuman veden murukahvilleen.

Laivoja katselee, haikailee naista jonka tietää menettäneen.

Hetken kimaltaa yksi sadepisara ikkunassa, kuivahtaa.

Kaiken yllä lepää valo korkea.

Kaksiossa vanha pari odottaa,

toisen on pian osattava luovuttaa.

Jäljelle jää se miten muistoissa eletään.

Kolmio on korkealla,

sen parvekkeelta katse kantaa kauas. 

Mies nojaa näkyyn ja haaveilee,

päästä kyytiin kauas purjehtivan laivan.

Vaimonsa hyssyttää nälkäisiä lapsiaan, 

haluaisi rutistaa pois katseestaan,

sen kuinka aika on vienyt suuntaan vaikeaan.

Hetken kimaltaa yksi sadepisara ikkunassa, kuivahtaa.

Kaiken yllä lepää valo korkea.

Kellaria siivoaa talonmies viimeistä kertaa,

taskussaan ilmoitus, ei työtään enää tarvita.

Portaissa kulkee siivooja niin ikään 

viimeisellä työmatkalla,

laiha palkka kirjekuoressa,

kaupan velan maksuksi menossa.

Poikamies yksin unelmoi naisen tuoksusta,

vanha nainen suutelee kylmenneen miehensä huulia.

Vaimo katsoo vieraaksi käynyttä puolisoa,

hakee jo pois lentäneitä tunteita.

Hetken kimaltaa yksi sadepisara ikkunassa, kuivahtaa.

Kaiken yllä lepää valo korkea.

(Nämä ihmiset olivat sinä kesänä todellisia havainnoitavia, joko meidän asumassamme talossa, tai sen naapurissa. Kreikkaa koitteli talouskriisi.)

Advertisement