Möröillä ei oo siipii

• Äiti kerro mulle onko sun sadut totta? Mie en haluu jäähä yksin pimeeseen huoneeseen. Möröt ottaa jo isoja askelii takapihalla.
• Kyllä sie Samuli tiiät itekki, satu on vaan satua. Käyt peiton alle silmät kii, möröt ei oo totta.
• Mut jos onki, pelkääkö ne miun samuraimiekkaa? Jos mie halakasen ne kahtia.
• Kyllä varmaan pelkäis. Mut nyt käyt tutulullaamaan.
• Mie koitan, elä sammuta valoja.

Äiti istui sohvalle sukkia neulomaan, mietti poikansa pelkoja. Miksi tämä jo useamman vuoden kärsi pahoista unista, pelkäsi nukkumaan menoa? Yrttitee oli jo kylmennyt kuppiin, väsymys alkoi hiertää silmiä.

Samuli keikkui sängyn laidalla, mutta lopulta yö nielaisi väsyneen kitaansa. Samantien Samuli juoksi kivien reunustamaa tietä karvaiset möröt kintereillään. Mistä ne joka yö tiesivät hänen luokseen tulla? Ja mitä ne hänelle tekisivät? Jos vain saisi sellaiset puujalat, joilla yltäisi ihan taivaalle asti, möröt jäisivät maahan juoksentelemaan. 

Siinä puujalkoja makustellessaan Samuli alkoi unessa kohota ylemmäs ja ylemmäs. Mistä hän sai siivet selkänahkaansa? Poika nauroi ääneen, kun möröt katsoivat suu auki hänen kaarroksiaan taivaalla. Mitä ne hänelle enää mahtaisivat?

• Mikä sitä Samulia nyt niin naurattaa? Kysyi äiti aamupalalla.
• Mitäpä luulet? Mie annoin möröille viime yönä semmosen yllätyksen, että nepä ei ennää kiusaa minua. Mulle kasvo siivet, ja mie vaan tiiän, että mie saan ne vaikka joka yö takas. Mie pääsen lentämään millo vuan haluan, mut möröt ne ei ossaakkaan. 

Äitikin nauroi. Ihan mahtavaa jos painajaisista ei enää kuulla. On se Samuli vaan taitava, osaa itse ratkaista niin kauan vaivanneen pulman. Kun vielä äitikin pääsisi unissaan lentämään, siinä olikin odotettavaa.

Advertisement