Vanha mies tuijotti mua ratikassa
kunnes heitin häntä purkalla otsaan.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Minäpä näin kun hiiriä muutti keittiön lattian alle.
Lupasin niille etteivät ne jää kiinni
muutamista ruokakavalluksista,
jos nakertavat minut ensi kerralla ulos kotiarestista.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Sillä kertaa sateenkaarella oli todella jalanjäljet.
En valehtele,
se sattuisi eniten itseeni.
Joku oli saanut pyrstötähdeltä liftin
ja liitänyt aurinkoa tähyilemään.
Juutas, olisinpa päässyt mukaan!
Jalanjäljet olivat suurista kengistä.
Oli siis olemassa mies, jolla oli unelma.
Ja minä, tyttö tulisin silmin,
hiivin hänen perässään,
kuin varkaissa.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Puu kumartui
suutelemaan
jätti kuolleen lehden
huulille
maaduin sen mukana
ja keväällä
olin nuori verso
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Pensaat karistaneet lehtensä
Varpusten hyvä olla oksiston keskellä.
Punaiset lehdet
kuin punainen matto,
keltaiset
kuin presidentin linna.
Linnuilla syksyiset huvinsa.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Jossakin aaltojen alla
tähtien takapenkillä
vuorten unisissa rotkoissa
kaislojen putkissa
haavoituksessa
luodin lävitse käyminä
makaamme
minä monikossa.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Suuttumuksen sanat haparoivat minusta ulos,
asettuvat jonoon.
Vielä tuntienkin kuluttua ne seisovat jonossa,
eivät pääse sisään sinuun.
Lopulta katkeavat
tavuiksi,
tarkoituksettomiksi.
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Asemalaiturilla yleisöparvi
eivät kuule laulavaa lintua
eivät näe tanssivaa minua
vain aikataulun
ja junan joka on myöhässä
Niin kaunis kuin tuo vanha asemarakennus olisi
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 