Alakerta

Kun valtavan kokoinen kuu liukuu taivaan kannelle, roskakaapin ovi raottuu itsekseen. Menen sulkemaan sen. Kun pääsen takaisin keittiönpöydän ääreen istumaan, se aukeaa taas. Nyt tutkin onko ovea painamassa jotain tavaraa. Kaapissa ei näy kuin kompostisankko ja pahvinkeräysastia, tavanomaisilla paikoillaan. Mutta sitten huomaan että viemäriputken juureen on laajentunut suurempi aukko kuin siinä on aiemmin ollut. Huolestun. Onko kaappi päässyt kastumaan? Aukko tuntuu käteen pehmeältä, ja sitä mukaa kun kosken siihen, se jatkaa laajentumistaan. Pian aukko venyy jo kaapistakin ulos, mahtuisin ryömimään siitä lattian alle. Ihmeellistä kyllä, kuun valo osoittaakin aukkoon kuin kutsunaan.

Työnnän pään lattian alle, ja sieltä avautuu kokonainen uusi asuinkerros. Seiniä siellä ei ole, ei ovia tai muutakaan tilaa jakavaa. Mutta kun valuttaudun kerrokseen katselemaan, huomaan lattiassa ikkunoita. Niistä voi katsella suoraan alakerran huoneisiin, joissa melkein kaikissa nukutaan. Parissa asunnossa on yövalo, erotan naapureiden kasvot tyynyillä. Sitten on ihan pimeitä asuntoja, ja yksi oikein kirkkaasti valaistu. Laskeudun sen kirkkaan äärelle, ja tuijotan haltioituneena sisään, missä tuntematon pariskunta tanssii intohimoisesti tangoa. He viillättävät arvokkaan hitain liikkein pitkin parkettia, toistensa katseisiin uponneina. Mies sivelee suurella kädellään naisen uumaa, tanssii silti vahvoin jaloin.

Yhdessä himmeässä yövalossa erotan pienen lapsen nukkumassa, pehmopupu kainalossaan. Huomaan oman väsymykseni, ja tahdon palata asuntooni. Kaikkein reunimmaisesta ikkunasta tuntuu kumottavan kuun loistetta. Päätän kurkata vielä valvooko siellä joku seuranani. Hämmästyn kun näen siellä oman keittiöni. Tarkemmin katsottuna näen itseni nuokkumassa pöydän päälle nukahtaneena. Säikähdän, koska voin nipistellä itseäni, tiedän olevani valveilla. 

Etsin aukkoa kerroksen katossa, ja kurotan noustakseni takaisin ylös. Aukko on pieni, viemäriputki on sen keskellä, eivätkä reunat enää loittone kosketuksestani. Hetken aukkoa revittyäni hengästyn pahasti, paniikki alkaa nousta. Viluttaa ja rintaa puristaa. Miksi minun piti kurkistaa kaappiin ja laskeutua aukosta? Onko tämä kuun tekosia? Tuntuu kummalliselta, kehoa särkee. Näen kerrokseen juoksevan useita rottia. Sitten olenkin niiden joukossa, heilutan viiksikarvojani ja teräväkyntisiä pieniä tassujani. Unohdan muun, vikisen toisten mukana.

Advertisement