Kaivo

Tuuli pyyhkii pihaa voimalla, raastaa irti märimmätkin, jo melkein maatuneet lehdet. Pensaat huitovat oksiaan, ja kattopelti paukkuu irronneesta nurkastaan. Lapset ryntäävät sisään posket punaisina, viskovat vaatteensa eteisen lattialle, vaikka naulakon koukut sojottavat tyhjinä. Keittiössä kaalisoppa kiehuu liian lujaa, roiskuu puuhellalle, missä pisarat käryävät.

Kulkuri nostaa kuononsa minua kohti, mutta laskee sitten väsyneen päänsä takaisin etutassulleen. Sen vesikupissa on kärpänen ja muutakin pikkuroskaa. Liekö tuo saanut raksujakaan.

Katselen olohuoneessa ympärilleni, etsin kesken jäänyttä kirjaani. Lopulta sen nurkka pilkottaa sohvan alta, vieressään isännän kauan sitten kadonnut tossu. Kukkapöydän alla on kuivunut Kulkurin oksennus, kuolleita kukkien lehtiä, ja Jaakon kolmipyöräinen paloauto. 

Parisänky on petaamatta, siinä isäntä retkottaa verkkareissaan. Tukka takussa, multaa kynsien alla, tahroja persauksissa. Vetelee sikeitä niin ettei kakaroiden metelikään uniin yllä. Kahvin on kantanut jakkaralle sängyn viereen, mutta siihen se on kylmennyt kuppiinsa. Vilhelmiina potkii jo pinnasängyssä peittoa, kohta huutaisi taas kurkku suorana vatsavaivojaan.

Remontti on kesken, siivotakin saisi. Kaapeista ei paljoa purtavaa enää irtoa. Hyvä että on puuhella ja puusauna, kun sähköt katkeavat. Kaivosta olikin jo vesi lopussa, kuivan kesän kolttosia.

Pihamaalla piisaa sentään omenoita, puskissa niin ikään marjoja, mutta jaksaako joku ne poimia? Potut on jo pistelty penkeistä suihin, porkkanoista tuli tänä vuonna tulitikkuja. Kasvihuoneen katto meni myrskyssä rikki, nyt siellä on penskoilla komea maja. Kurjet lentävät pihan yli etelään, pakenevat kylmää ja nälkää. Raotan kaivon kantta, ja siellä minä makaan pohjalla niska murtuneena. Ei ole kukaan vielä älynnyt etsiä. Saanpahan rauhassa nukkua.

Advertisement