Yöpöydän laatikossa on vain käsirasvaa, vanha herätyskello, kuulakärkikynä ja dildo. Sitä tytär ei osannut odottaa, se saa hänet hämmentymään. Mutta mitäpä se tytölle kuuluu, äidin erillinen elämä. Koko tämä talo alkaa kutistua, tai Nea alkaa liukua kauemmas. Hän tuntee olevansa Liisa Ihmemaassa. Talo on enää nukkekodin kokoinen, ilman nukkeja. Suruja ja pelkoja sisäänsä sulkeneita seiniä, ulkomaailmaa vain vaivoin kuvastaneita ikkunoita, suljettuja ovia, ja unohtuneita haaveita. Kaikki on kesken jäänyttä ja hataraa. Vain tuulenpesä vioittuneessa koivussa, ei yhdellekään lintulajille sopiva. Tuonne hän ei enää palaa, se tuntuu selvältä. Hän lipuu rauhassa niin kauas, ettei näe enää edes pistettä. Nean ei ole vaikeaa hyvästellä taloa ja mennyttä elämäänsä, katkoa viimeisiäkin kahleita. Hän on nyt hörpännyt molemmista pulloista, kutistunut ensin väärään maailmaan vangiksi, ja nyt kasvanut takaisin, no joksikin suureksi, ainakin vapaaksi.
Nea havahtuu uudesta paikasta. Sairaalaan valkeissa vuodevaatteissa äiti näyttää Neasta aivan vieraalta. Nenä on terävä, posketkin kulmikkaat, huulet rohtuneet, silmät ryppyjen keskellä. Hän on kuivunut versio entisestään. Käsivarteen on kiinnitetty tippa, nenään menee johto, sormenpäässä on pyykkipoikaa muistuttava valkoinen nipistin, jossa palaa sininen valo. Tumma virtsa on valunut pussiin vuoteen reunalle. Lääkkeet haisevat huoneessa vahvana, ja lamput ovat liian kirkkaita. Keskeytymätön hurina kuuluu kai joistain laitteista? Ovi aukeaa ja huoneeseen pelmahtaa ryhmä lääkäreitä, kolme miestä ja kaksi naista. Vanhempi mies alkaa heti selostaa:
- Potilas tuotiin pari vuorokautta sitten kotoaan. Löytyi suihkusta, täysin poissaolevana ja jäykistyneenä. Häneltä on otettu täydellinen verenkuva, lasko, lipidiarvot, verenglukoosi-,kreatiinikinaasi -ja kretiniinipitoisuudet, virtsanäyte, EKG, EEG ja pään mangneettikuvaus. Ei näy kuin jäämiä diagnoosin mukaisesta lääkityksestä. Ei yliannostusta. Ei unilääkkeitä, kuten tuodessa oli epäilynä. Kuivunut oli pahasti jo tullessa. Kuume tuodessa 40 ja käy välillä 41. Kokeiltu ensin loratsepaamia, sitten dantroleenia ja bromokriptiiniä. Sähköhoidosta ei ollut hyötyä. Näyttäytyy letaalina katatoniana. Kun alla on skitsoaffektiivinen oireilu vuosikymmeniä, tämänhetkinen on tilan jatkeena. GABA-järjestelmässä siis häiriö hypotalamuksessa. Nesteytys suoneen, ravintoliuosta nenämahaletkuun. Kuumetta ei ole saatu alas. Tila niin huono tällä hetkellä, että ennuste arvattavasti sen mukainen. Kysyttävää?
Kaksi lääkäriä kyselee vielä puhuneelta lisätietoja tai tarkennuksia. Varmaankin harjoittelevat kandit tekevät paljon muistiinpanoja. Tila näyttää olevan heistä todella kiinnostava. Nea on jo pudonnut kärryiltä. Ymmärtää että äiti on romahtanut jonnekin, mistä häneen ei saa yhteyttä. Litania on täyttä hepreaa, mutta jokaisen huoneessa olijan ilmeet ovat vakavat. On selvää, että äiti ei välttämättä tuosta enää herää ennalleen. Elintoimintoja mittaillaan, mutta onko äitiä enää persoonana tuon kehon sisällä? Ei tytär ymmärrä. Äitihän näytti ihan pirteältä vielä vähän aikaa sitten. Surullista, vaikkei Nea voikaan itkeä. Äitikin voi siis kuolla.
ajantarina – kirjailija Marjo Lanér 