Hullut

Kisut eivät haluaisi päästää minua lähtemään, ne pakkautuvat ulko-oven eteen ja marisevat. Niilo on sitkein, joudun nostamaan sen kauemmas, että pääsen vilahtamaan oven raosta tuulikaappiin. Otan askelmittarin taskusta ja katson että se on varmasti ajantasalla. Jumppa tuntuu vielä jaloissa, mutta niinhän se aina tässä kohtaa, lenkille lähtiessä.

Taas samassa mutkassa kuin ennenkin, se hullu mies tulee vastaan. Ei taaskaan katso kohti, vain varpaisiinsa. Tuosta kävelytyylistä ei voi erehtyä, sen näkee aina jo kaukaa. Ja taas se höpisee puoliksi ääneen, huitaisee kädelläänkin sanojensa vakuudeksi. Muodista ajat sitten jääneessä tuulipuvussa, ressukka.

Miltähän se tuntuu, kun kaikki katsovat perään ja puhuvat, että siinä se pöpi on taas lenkillä. Mahtaakohan se vihata meitä kaikkia, vai ymmärtääkö se yhtään että on outo. Kuka tavallinen nyt kulkisi joka ainoa päivä tismalleen saman lenkin ympäri, ja mutisisi itsekseen pää painuksissa. Joillakin on raskas elämä.

Voi jeesus, tuossa on taas se ämmä, tuijottaa niin kuin ei joka päivä tuijottaisi. Mittailee minua ja pitää varmaan sekopäänä, vaikka itse kulkee tuossa kamalassa jättimyssyssä, niin kuin olisi unohtanut yhden niistä karvakasoistaan päähänsä. Kissankusi haisee taas ohi mennessä, eikä ihme. Miten se mahtuu sinne kämppäänsä, Laurahan juuri kertoi että sillä on kymmenen niitä kissoja. Minä en sen naapurissa asuis vaikka maksettais, Laura parkakaan ei varmaan saa asuntoaan kaupaksi. Kyllä yksikin hullu pilaa koko asuntoyhtiön maineen.

Taidan ihan kiusallani vaihtaa huomisesta reittiä, eipä tarvitse enää tätin minua vahtia. Ei tule eukkoa ja sen lemua ikävä. Kierrän jatkossa sen myssyn jo kaukaa.

Advertisement